Fallon Sherrock teki darts-historiaa heittämällä täydellisen sarjan

Fallon Sherrock onnistui yhdeksän tikan sarjassaan turnauksessa Saksassa.

Fallon Sherrock heitti Saksassa myös julkkisten turnauksessa.

| Päivitetty

Dartsin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Fallon Sherrock teki lajihistoriaa turnauksessa Saksan Hildesheimissa. Hänestä tuli lauantaina ensimmäinen naispelaaja, joka on heittänyt ammattilaisten PDC-turnauksessa täydellisen yhdeksän tikan sarjan, PDC kertoo verkkosivuillaan.

Dartsissa heitetään 501 pisteestä nollaan, ja siihen voi päästä pienimmillään yhdeksällä tikalla.

Sherrock, 28, heitti ensin jokaisella kuudella tikallaan tripla 20:n eli 60 pistettä (yhteensä 360 pistettä) ja viimeisillä kolmella tikallaan selvitti 141 pistettä.

”Olen odottanut tätä pitkään. Toivottavasti näitä tulee lisää”, Sherrock hehkutti Twitterissä.

Sherrockin täydellinen sarja tuli ensimmäisen kierroksen ottelussa hollantilaista Marco Verhofstadia vastaan. Sherrock voitti ottelun erin 5–3. Sherrock voitti myös toisen kierroksen ottelunsa, mutta tie nousi pystyyn neljännesvälierissä.

Sherrock ei ollut ensimmäistä kertaa tekemässä darts-historiaa, sillä hänestä tuli vuonna 2019 ensimmäinen nainen, joka otti voittoja MM-turnauksessa Lontoon Alexandra Palacessa. Tuolloin Sherrock selviytyi kolmannelle kierrokselle.

Sherrock heittää seuraavan kerran PDC-turnauksessa toukokuussa, kun hän osallistuu haastajaturnaukseen kotikulmillaan Milton Keynesissä.

Saksan turnaus oli myös haastajatason turnausten sarjaa, joiden kautta on mahdollisuus saada kahden vuoden pelioikeus varsinaisiin PDC-liiton turnauksiin ja myös pääsy vuodenvaihteen MM-turnaukseen.

Hildesheimissa pelattiin kaksi eri kisaa, joissa voittajiksi selviytyivät Ron Meulenkamp ja Dragutin Horvat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat