Palomies Jari Saario on soutanut lähes 5 000 kilometriä, ja Atlantti on pian ylitetty. Urakka alkoi 23. tammikuuta Gran Canarialta, ja matkan määränpää Antigua oli torstai-iltana enää noin 330 kilometrin päässä.
Antigualta vene kuljetetaan korjattavaksi Britanniaan, ja kesäkuussa Saarion on tarkoitus lähteä soutamaan New Yorkista Lontooseen.
Saarion oli tarkoitus soutaa Miamiin, mutta sähköongelmien vuoksi hän vaihtoi määränpääksi Antiguan, joka oli alun perin ollutkin kohteena.
Pitkään vaivanneet sähköongelmat eivät ole pahentuneet viime päivien aikana. Aurinkopaneeleiden akkuihin syöttämän sähkön määrä on pysynyt maltillisena, koska Saarion toive pilvisestä säästä toteutui – vesisadetta ei tosin ollut toivelistalla.
”On ollut pilvistä ja sateista nyt kolme päivää. Kaikki kamat on ihan märkinä. Nenä on tukossa, ja kurkku on tosi kipeä aamuisin. Flunssa iskee”, Saario kertoi HS:lle satelliittipuhelimen välityksellä torstaina.
Video Saarion soutamisesta on kuvattu helmikuun alussa.
Heikkoon oloon lienee vaikuttanut myös unen puute. Saario kertoo nukkuneensa kolmen edellisyön aikana yhteensä vain kolme tuntia.
”Viime yönä en nukkunut minuuttiakaan. Oli huono olo ja kaikki oli märkää, niin vedin tennarit jalkaan ja menin soutamaan.”
Näillä näkymin Saario saa maata jalkojensa alle sunnuntaina tai maanantaina. Suuria juhlallisuuksia ei kuitenkaan ole tiedossa.
Saarion suunnitelmat kuulostavat oikeastaan juhlien täydelliseltä vastakohdalta – varsin suomalaiselta siis.
”Ensimmäisessä satamassa pesen veneen ja soudan sitten viereiseen satamaan, jossa vene lastataan konttiin ja kuljetetaan Britanniaan.”
”Yleensä perheet ja ystävät ovat vastassa tällaisten suoritusten jälkeen, mutta me säästetään rahat projektin jatkolle. Suomalaisen juhlat on veneen pesu, ei heilutella hätäraketteja. Kamat kasaan ja jatketaan elämää.”
Saario täyttää sunnuntaina 51 vuotta, ja viime aikoina mielessä on pyörinyt pari haavetta. Niistä ykkönen olisi tietysti perille pääsy yli kahden kuukauden urakan päätteeksi.
”Taitaa synttärit mennä tällä kertaa kuivamuonaa syöden ja merivettä juoden. Hyvällä tuurilla pitsa ja punaviini. Se voi olla aika nautinto. Ja espressoa odotan ihan hulluna.”
Saario sanoo, että viimeinen 300 kilometriä tuntuu samaan aikaan lyhyeltä ja pitkältä. Perjantaiksi on luvattu kovia ukkoskuuroja ja lounaasta – eli väärästä suunnasta – puhaltavaa tuulta.
”Varmaan ihan mielenkiintoinen kokemus. Ainakin osittain jatkan soutelua, vaikka ukkostaisikin. Aallokko on niin korkea, etten usko salaman osuvan veneeseen.”
Video veneen pohjan puhdistamisesta on kuvattu tammikuun lopussa.