Hiihdon kansainvälinen kilpailukausi päättyi Lahdessa riemukkaisiin suomalaistunnelmiin, kun kauden suomalainen ykköshiihtäjä Kerttu Niskanen onnistui tekemään meikäläisittäin edelleen harvinaisen tempun ja saavuttamaan pienemmän kristallipallon normaalimatkojen maailmancupin voitosta.
Sen saavutuksen peruspilareita olivat kaksi osakilpailuvoittoa, kaksi kakkossijaa, Tour de Ski -kiertueen kakkossija sekä ahkera kilpaileminen, jonka teki mahdolliseksi pysyminen terveenä.
Niskasen saavutusten ja miesten viestijoukkueen MM-hopean lisäksi suomalaisesta huippuhiihdosta jäi tällä kaudella valju ja lattea kuva.
Planican MM-kisat menivät kokonaisuutena penkin alle, ja vain muutamat A-maajoukkueryhmän hiihtäjät nostivat tasoaan suhteessa kansainväliseen kärkeen.
Tällä mittarilla Jasmin Kähärä, Niilo Moilanen, Ville Ahonen ja Arsi Ruuskanen voivat olla tyytyväisiä kauteensa, vaikka osalla heistä näytöt kehityksestä jäivät yksittäisiksi.
B-maajoukkueessa kauteen valmistautunut Eveliina Piippo kehittyi naisista eniten ja myös itselleen heikommalla hiihtotavalla perinteisellä.
Tässä yhteydessä pitää muistaa, että kehittyminen on sitä vaikeampaa mitä lähempänä on maailman kärkeä.
Oma lukunsa on 20-vuotias Niko Anttola, joka teki kauden alusta lähtien saman tasoisia tuloksia kuin osa A-maajoukkueen miehistä. Voitettuaan nuorten MM-kultaa ja -hopeaa Anttola pääsi ansaitusti Planican MM-kisoihin ja onnistui loistavasti ankarassa painetilanteessa viestijoukkueen ankkurina.
Nyt edessä on arvokisojen välivuosi, sillä seuraavat MM-kisat ovat vuonna 2025 Norjan Trondheimissa. Ensi talvena tärkeimmät kilpailut löytyvät siis maailmancupista.
Samalla kansainvälisen tason hiihtäjille tarjoutuu muita kausia otollisempi mahdollisuus kokeilla harjoittelussa jotain itselle uutta, ottaa ehkä enemmän riskejä tai vetää vaikka vähän henkeä.
Tästä eteenpäin on erityisen mielenkiintoista nähdä, millaiseksi muodostuu Suomen viime vuosien tähtihiihtäjien Kerttu ja Iivo Niskasen sekä Krista Pärmäkosken uran jatko.
Heidän tasollaan ja iässään kehitysaskelien ottaminen on jo äärimmäisen vaikeaa. Enemmän kyse on tason säilyttämisestä, mutta sekään ei välttämättä riitä enää mitalimenestykseen.
Urheilussa on monesti kuultu höpötystä, että ikä on vain numero, mutta jokainen tietää, että se ei pidä paikkaansa.
Vaikka kestävyysurheilussakin on tehty merkittäviä uria nelikymppiseksi asti, ne ovat silti poikkeuksia.
Seuraavien MM-kisojen aikaan Kerttu Niskanen on 36-vuotias, Iivo Niskanen 33-vuotias ja Pärmäkoski 34-vuotias.
Olipa mainitun kolmikon tulevaisuus urheilijana millainen hyvänsä, huippuhiihdon ystävien tai edes jotenkin suomalaismenestyksestä välittävien on syytä olla huolissaan sen verran kuin urheiluun liittyvästä asiasta ylipäätään kehtaa olla huolissaan.
Niin sanottua jälkikasvua on näkyvissä liian vähän, etenkin naisissa. Suurimmalla osalla nykyisistä nuoremmista maajoukkuehiihtäjistä ei ole havaittavissa sellaista potentiaalia aivan huipulle, kuten nähtiin Niskasilla ja Pärmäkoskella jo heidän ollessaan parikymppisiä.
Niko Anttolalla ja Arsi Ruuskasella eväitä nousta huipulle pitäisi kaiken järjen mukaan olla, mutta heilläkin on vielä pitkä taival kuljettavana. Ja matkalla riittää haasteita – alkaen vaikka Anttolan huhtikuussa käynnistyvästä varusmiespalveluksesta.
