Kimi Räikkönen palasi tositoimiin samalla Austinin kilparadalla, jossa hän juhli F1-uransa viimeistä voittoa syksyllä 2018.
Räikkönen oli Nascarin Cup Seriesin kauden kuudennessa osakilpailussa 27:s. Kilpailun voitti Tyler Reddick.
Räikkönen oli varikkotaktiikan siivittämänä noussut kuin varkain neljänneksi kymmenen kierrosta ennen maalia, kun turva-auto oli radalla.
Kilpailussa nähtiin tämän jälkeen vielä neljä turva-autojaksoa ja se meni Nascar-sääntöjen mukaiselle jatkoajalle, joka sekin venyi jatkuvasti uusien kolareiden ja turva-autojaksojen takia.
Räikköselle se tiesi yleensä lyhyempää tikkua.
Useamman kerran ulkolinjalta uusintalähtöön joutunut suomalainen ajautui pari kertaa pussiin ja menetti asemiaan.
Pahin pudotus tuli ennen viimeistä turva-autoa. Tv-kuvat eivät näyttäneet onnettomuuden syytä, mutta Räikkösen auto oli kärsinyt vaurioita ja pyörähtänyt.
Räikkönen kommentoi kisaansa toimittajille suhteellisen hyväntuulisena mutta kuitenkin vähän harmissaan siitä, että tulos painui lopulta niin huonoksi.
”Auto käyttäytyi valtaosaksi aika kivasti”, Räikkönen sanoi mutta harmitteli kolaritilanteita ja sitä, miten häntä päin ajettiin pari kertaa.
”Ihan lopussa renkaani olivat jo ihan loppu, kun oli koko ajan uusintalähtöjä.”
Suomen autourheilun 43-vuotias legenda ajoi Nascarin pääluokassa toistamiseen. Räikkönen debytoi viime kesänä Watkins Glenin moottoripyhätössä, jossa kisa päättyi keskeytykseen.
Räikkönen totesi toimittajille, että uusintalähdöissä nähtiin nyt rajumpaa toimintaa kuin viimeksi.
Sitä suomalaiskuljettaja ei osannut sanoa, ajaako hän vielä tänä vuonna uudestaan Nascaria.
Kimi Räikkönen palasi Circuit of the Americasin radalle.
Mukana kilpailussa oli myös toinen formula ykkösten maailmanmestari, kaksi vuotta Räikkösen jälkeen Brawn GP:llä titteliä juhlinut Jenson Button.
Räikkönen löi Buttonin aika-ajoissa niukasti ja piti hänet pitkälti kisassa takanaan, mutta englantilainen nousi loppuhetkillä edelle. Button oli kisassa 18:s.