Pitkän linjan sijoittaja ja rahoitusalalla työskennellyt Antti Mantila on tehnyt merkittävän sijoituksen Mestis-paikkaa tavoittelevaan Jokerit Helsinki -osakeyhtiöön.
Kaupparekisteriin toimitettujen tietojen mukaan Mantila on yksityishenkilönä rekisteröinyt osakkeita reilulla 100 000 eurolla ja hänet on nimitetty myös yhtiön hallitukseen.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Kaupparekisteritietojen mukaan Mantilan kotimaa on Viro, mutta Ilta-Sanomien tietojen mukaan hän viettää paljon aikaa Sveitsissä.
Samassa yhteydessä myös Markus Selinin yhtiö rekisteröi osakkeita reilun 80 000 euron edestä.
IS:n tietojen mukaan Mantilasta ei ole tulossa Jokerien suurin omistaja. Kaikkiaan yhtiön tarkoitus on kerätä pääomaa tällä osakeannilla 670 000 euroa.
"Sitä suuruusluokkaa summa on, eli karvan alle 700 000 euroa”, Jokerien uusi keulahahmo Mikko Saarni kertoi alkuviikosta.
"Lisäksi Jokerien faneilla on huhtikuussa oma varainkeruuantinsa.”
Saarnin, Selinin ja Mantilan lisäksi yhtiön hallituksessa istuvat ex-kiekkoilija Ossi Väänänen sekä asianajaja Markus Nykänen.
Väänänen kertoi taannoin Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa aikovansa hankkia noin 15 prosentin osuuden seurasta.
Jokerit sai tammikuussa ehdollisen sarjapaikan Mestikseen kaudeksi 2023–2024. Yhtiöllä on perjantaihin asti aikaa jättää varsinainen lisenssihakemus.