Nordiksella kannattaa pitää valot päällä

HIFK haluaa palata kotihalliinsa. Välieräsarja meni psyykkaamiseksi mutta samaan aikaan hyvin mielenkiintoiseksi, kirjoittaa Heikki Miettinen.

Julius Nättinen teki HIFK:n kolmannen maalin.

Tapparan voittaminen neljä kertaa missä pudotuspelisarjassa tahansa vaatii aivan äärimmilleen menevää onnistumista. Perjantaina IFK:sta ei ollut kuin mestarin horjuttajaksi. Lauantaina oli toisin.

HIFK voitti 4–2, vaikka Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola yritti viestittää, että IFK oli 7–1 parempi.

Vaikea lauantain kohtaamisesta oli parempaa joukkuetta nostaa esille. Valtteri Merelä valitteli, että he hävisivät jokaisen kaksinkamppailun.

Ei Tappara ihan niin huono ollut, ei lähimainkään. Nämä puheet kuuluvat pudotuspelikevääseen. Tätä kutsutaan psyykkaamiseksi.

Paineita ja kaikkea mahdollista muuta huomiota sysätään kauas itsestä. Myös kaukalon ulkopuolinen taktiikka täytyy hallita.

Lue lisää: Iiro Pakarinen teki maalin, jossa kiekko ei mennyt maaliin ollenkaan

Lauantain tappio HIFK:lle olisi tarkoittanut hyvin todennäköisesti, että Nordiksella voidaan sammuttaa valot. Nyt on toisin. Kannattaa varmistaa, että töpselit ovat tiukasti seinässä sillä HIFK haluaa saapua kotihalliinsa takaisin.

Tappara pelaa kolme seuraavaa ottelua Nokia-areenalla kotiyleisönsä edessä.

Yleisön kanssa IFK tulee toimeen, mutta kaukalossa on vähän toista. Tappara on siitä ilkeä, ettei se taitu tai katkea, vaikka joutuisikin tappiolle. Esimerkki tuli perjantaina.

IFK:n onneksi toisenlainen esimerkki seurasi kakkoskohtaamisessa. Kotijoukkue kesti, vieraat taipuivat.

Avauspelissä HIFK:lla oli enää minuutti kestettävä, mutta paine ja kiire kentällä kasvoivat liian suuriksi. Joukkue ei sortunut samaan virheeseen uudestaan.

Välieräsarja meni mielenkiintoiseksi. Tappara on yhä suursuosikki, mutta IFK hyvä hämmentäjä.

Kuvio menee niin, että IFK:n täytyisi voittaa yksi kolmesta peräkkäisestä Tampereen-ottelusta, jotta taistelu jatkuisi Stadissa.

Vaikka Tappara kulkee suosikkina kohti pääsiäistä, ei IFK ole missään määrin hiljainen yhtiökumppani. Kahdessa ensimmäisessä välierässä HIFK pystyi haastamaan Tapparan täysin, jopa olemaan pitkiä jaksoja parempi.

Enää ratkaisee se, kestääkö IFK:n jänne, ja kuinka paljon Tappara pystyy petraamaan peliään.

Vaikeita kysymyksiä kuin vaalivoittajan veikkaaminen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat