Golfin huippukauden ensimmäinen arvoturnaus, Masters Tournament, pelataan perinteisesti Augusta National Golf Clubilla nyt jo 87. kerran.
Mastersin lisäksi miesten major-turnauksiin kuuluvat PGA Championship (Oak Hill Country Club, Los Angeles) toukokuussa, US Open (Country Club, Los Angeles) kesäkuussa ja The Open (Royal Liverpool Hoylake) heinäkuussa.
Vuosi sitten amerikkalainen Scottie Scheffler ehti olla kolme viikkoa ensi kertaa maailmanlistan ykköspelaaja, kun heti tuli voitto.
Vastaavaan oli aiemmin pystynyt vain walesilainen Ian Woosnam vuonna 1991 ja hänkin Mastersissa.
Torstaina alkavaan Mastersiin Scheffler lähtee jälleen listan ykköspelaajana. Turnauksen historiassa täytyy kuitenkin mennä pitkälle taaksepäin löytääkseen pelaajan, joka on voittanut Mastersin peräkkäisinä vuosina: Tiger Woods 2001 ja 2002.
Woods on pukenut ylleen Mastersin vihreän voittajatakin viisi kertaa. Maailmanlistalla 47-vuotias Woods ei mahdu tällä hetkellä edes tuhannen pelaajan joukkoon (1001.).
Vuosi sitten Woods pelasi autokolarista toivuttuaan puolikuntoisena. Kolarin takia hän ei kilpaillut 508 päivään mutta oli silti Augustassa 47:s.
Viime kesänä hän putosi jatkokierroksilta The Openissa Skotlannissa. Sen jälkeen hän on lyönyt palloa vain yhdessä kilpailussa.
Tiger Woods ja Rory McIlroy kiersivät yhdessä Augustan kenttään maanantain harjoituksissa.
Maailmanlistan kakkonen Rory McIlroy on voittanut paljon urallaan muttei koskaan Mastersia. Viime vuonna hän oli toinen ja hävisi Schefflerille kolme lyöntiä.
Maanantaina pohjoisirlantilainen pelasi Augustassa harjoituskierroksen Woodsin kanssa. Kaverukset viihtyvät hyvin yhdessä.
Hyvänä päivänä McIlroy on lyömätön mutta saattaa sortua ratkaiseville hetkillä virheisiin. Kokemuksesta voitto ei ainakaan jää kiinni. Hän sai 15. kerran kutsukirjeen Mastersiin.
Jon Rahm lähtee Mastersiin maailmanlistan kolmosena. Espanjalainen on parhaimmillaan ollut neljäs vuonna 2018. Tällä kaudella hän on voittanut kolme PGA-kisaa, mutta vastaavasti kolme viimeisintä ovat menneet penkin alle osin sairastelun takia.
Rahmin lyöntivoimaa ja lyöntivalikoimaa ei kuitenkaan pidä aliarvioida.
Seuraavina maailmanlistalla olevat amerikkalaiset Patrick Cantlay ja Max Homa ovat valmiita voittokamppailuun.
Cantlay on pelannut hyvin viimeisen kahden kuukauden aikana. Cantlayn vahvuutena ovat avaukset ja lähestymiset.
Viktor Hovland lyö palloa Augustan kentän bunkkerista. Yhdysvaltalainen maailmanlistan seitsemäs Xander Schauffele seuraa vierestä.
Maailmanlistan kärkikymmeniköstä yhdeksäntenä löytyy pohjoismaalaista väriä. Norjalainen Viktor Hovland oli maaliskuussa kolmas arvostetussa The Players Championshipissä, jonka Scheffler voittti.
Hovland pelaa neljännen kerran Mastersissa. Kolme vuotta sitten hän oli jaetulla 21. sijalla. Nyt tulossa voi olla parempaa.
Jordan Spieth on maailmanlistalla vasta 16., mutta vuoden 2015 voittajaa ei pidä unohtaa kärkikamppailusta. Tällä kaudella yhdysvaltalaisen kilpailutaso on vaihdellut kolmossijasta karsiutumisiin.
Vuosina 2021 ja 2022 Spieth voitti PGA-kisan Texsasissa ja Etelä-Carolinessa pääsiäissunnuntaina. Tämän vuoden Mastersin voittajahan ratkeaa nimenomaan pääsiäissunnuntaina.
Masterissa nähdään myös pelaajia, joita on ollut mukana Saudi-Arabian rahoittamalla LIV-kiertueella. Yhdysvaltain ammattilaisjärjestö PGA ja LIV ovat ainakin toistaiseksi solmineet välirauhan.
LIV-kiertueen pelaajista Augustassa nähdään muun muassa kolminkertainen voittaja Phil Mickelson, vuoden 2020 voittaja Dustin Johnson ja saman vuoden kakkonen Cameron Smith.
LIV:llä pelataan kolme kierrosta ja 54 reikää, josta tulee myös kiertueen nimi roomalaisin numeroin ilmaistuna. Mastersissa pelataan tuttuun tapaan neljä kierrosta ja 72 reikää.
Mastersin palkintopotti on 15 miljoonaa dollaria, noin 13,72 miljoonaa euroa. Voittajan osuus on 2,7 miljoonaa dollaria, 2,5 miljoonaa euroa. Kisan 50. pelaajakin kuittaa vielä 38 550 dollaria.
Ruutu näyttää Mastersia kertamaksullisena tapahtumana torstaista sunnuntaihin.
Oikaisu perjantaina 6. huhtikuuta kello 11: Masters pelattiin viime vuonna ennen Liv-kiertueen alkamista, eikä Mastersissa siten oltu suljettu kiertueen pelaajia pois.