Suomen maajoukkue­hiihtäjien tähdittämä video­materiaali varastettiin yöjunassa

Lauri Vuorisen ja Verneri Suhosen tähdittämän hiihtodokumentin materiaali varastettiin yöjunassa tiistaina. Ilmassa on syvää turhautuneisuutta.

Lauri Vuorisen tähdittämän hiihtodokumentin materiaali on kelmin käsissä.

Suomen maajoukkuehiihtäjät Lauri Vuorinen ja Verneri Suhonen kokivat karun takaiskun, kun heidän tekemänsä dokumenttiohjelman kuvamateriaali varastettiin Helsinki–Rovaniemi-yöjunassa tiistai-iltana.

”Siellä oli monia kymmeniä tunteja videomateriaalia. Aitoa kamaa paikoista, joihin ulkopuoliset eivät pääse”, Vuorinen kertoo.

Vieläkin musertavamman pettymyksen koki kuitenkin tuottaja Julius Jäntti, jonka kannettavan tietokoneen ulkoiselle kovalevylle dokumentin materiaali oli tallennettu.

Läppäri anastettiin, kun Jäntti torkahti hämärtyvällä taipaleella ennen Kokkolaa.

Hän oli pannut tietokoneen sisältävän kassin jalkojensa väliin ennen nokkauniaan. Kun ikkunapaikalla matkustanut Jäntti heräsi uniltaan, kassi oli poissa. Viereisillä penkeillä istuneet kanssamatkustajat eivät miehen mukaan olleet huomanneet mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

Läppärikassi on siis täytynyt nykäistä penkin alta takaapäin, Jäntti uskoo.

”Täysi mysteeri. Läppärin mukana lähti kaksi ulkoista kovalevyä, joilla oli hiihtodokkarin lisäksi kaikki työni edellisen kolmen vuoden ajalta. Eli mittaamattoman arvokasta tavaraa”, hän harmittelee.

Kuvan tietokone ei liity tapaukseen.

Jäntti on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Ilta-Sanomat on nähnyt tapaukseen liittyvät dokumentit.

”Vähän sumussa on tämä päivä mennyt.”

Jäntti jäljitti kannettavansa heti herättyään Find my Mac -sovelluksen avulla. Viimeinen signaali paikantui Kokkolan asemalle, jossa juna pysähtyi.

”Mahdoton sanoa, onko varas käynnistänyt koneen junassa vai onko hän poistunut vaunusta”, Jäntti sanoo.

Vuorinen ja Suhonen ovat kuvanneet suuren suosion saavuttanutta videoblogiaan jo kolmen vuoden ajan. Valmisteilla ollutta mutta nyt teille tietämättömille lähtenyttä dokumenttimateriaalia Vuorinen kuvailee ”eräänlaiseksi yhteenvedoksi”.

”Ideanamme oli näyttää, millaista mitalistien takana puurtavien ammattihiihtäjien arki oikeasti on, pettymyksineen kaikkineen”, kuvaajana ja tuottajana häärinyt Jäntti selvittää.

Jäntti oli hiihtoparivaljakon matkassa Tallinnan ja Lahden maailmancupeissa sekä Helsingin stadionsprintissä. Kameralle taltioitui raakojakin tunnelmia hiihtokisojen kulisseista.

Jäntti oli matkalla Suhosen ja Vuorisen luo Rovaniemelle viimeistelemään dokumenttia.

”Julius kuvasi paikoissa ja hetkinä, joina emme itse ole halunneet vlogiamme kuvata. Siinä sitten tallentui fiiliksiä, joita emme yleensä halua näyttää kameralle”, Vuorinen selvittää.

Lauri Vuorinen ei ole paistatellut maajoukkueessa parrasvaloissa.

Rovaniemeläishiihtäjän mukaan kolmikon aikomuksena oli yrittää myydä ja levittää dokumentin materiaali ulkopuoliselle osapuolelle. Suhosen ja Vuorisen YouTube-kanavalla sitä ei ollut määrä julkaista.

”Onhan se valtava pettymys, jos emme enää ikinä näe materiaalia. Ja Juliuksen kannalta tämä on tietysti vielä paljon isompi harmi”, Vuorinen suree.

Jäntti, Vuorinen ja Suhonen ovat valjastaneet tuttavapiirinsä ja sosiaalisen median yleisönsä selvittämään yöjunassa tapahtunutta mysteeriä, mutta vielä ei ole tärpännyt.

Vuorinen vetoaa roistoon.

”Voit ladata materiaalit vaikka muistitikulle ja viedä sen nimettömänä johonkin, esimerkiksi poliisiasemalle, ilman seuraamuksia. Olisimme siihenkin tyytyväisiä.”

Ratkaisevasta vihjeestä Vuorinen lupaa tuhdin rahapotin.

”Kyllä me 500 euroa ollaan valmiita antamaan, jos joku saa sen löydettyä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat