Koripallotähti Lauri Markkanen yllätti monet, kun hän ilmoitti torstaina aloittavansa varusmiespalveluksensa kauden jälkeen. Muutama kysymys jäi vielä vastaamatta, ja jokunen huolenaihekin on herännyt.
Päätös on sosiaalisessa mediassa kerännyt lähes yksinomaan kehuja ja muutaman pohdinnan, löytyykö varusvarastolta sopivan kokoisia kenkiä ja vaatteita 213-senttiselle Markkaselle.
Mielenkiintoisempi kysymys on kuitenkin se, miksi Markkanen halusi suorittaa varusmiespalveluksensa juuri nyt. Siihen saadaan vastaus varmasti lähiviikkoina.
Tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että Markkasen kehitys jatkuu. Armeijan käyneillä urheilijoilla on ollut vaihtelevia kokemuksia, ja osa on valittanut, ettei harjoittelu onnistunut toivotulla tavalla.
Markkanen on kuitenkin niin poikkeuksellisen iso tähti, että hänen tapauksessaan Puolustusvoimien hyvin vahva intressi on varmistaa, että kaikki sujuu mahdollisimman jouhevasti.
Markkasen agentti Michael Lelchitski sanoi ESPN:lle, ettei Markkanen kaipaa erityiskohtelua. Joustavuutta Puolustusvoimilta löytyy silti varmasti.
Huoleen ei siis pitäisi olla aihetta. Kaikki osapuolet tietävät tilanteen.
Varusmiespalvelus ei ole paras mahdollinen tai mieluisin valmistautumistapa MM-kisoihin, se on selvää. Markkanen on kuitenkin noussut jo niin korkealle koripallon tähtitaivaalle, että pienikin kehitys on iso asia.
Sellainen on mahdollista myös erikoisemmassa ympäristössä.
Markkanen, 25, teki tällä kaudella läpimurtonsa NBA:n tähtitaivaalle. Siinä merkittävässä osassa oli kesän harjoittelujakso Jyväskylässä fysiikkavalmentaja Jani Parkkisen valvovan silmän alla.
Yhtä intensiivinen jakso ei näillä näkymin onnistu. Vaikka silmissä siintää ominaisuuksien kehittäminen entisestään, on katse pidettävä myös kokonaisrasituksessa.
Suomi pelaa syksyllä MM-kisoissa, ja Susijengillä on potentiaalia jatkaa mainion EM-turnauksen siivittämällä tiellä. Se vaatii kuitenkin huippukuntoisen Markkasen.
Kaartin jääkärirykmentin varastolta löytyy varmasti koon 48,5 kengät Markkasen täytettäväksi, mutta Susijengissä hänen kenkiensä täyttäjää ei ole.