McLaren ja Lando Norris kehuvat tulokaskuskia – Daniel Ricciardo saa tylyn kuitin

Tulokas Oscar Piastri ajaa nopeammin kuin konkari Daniel Ricciardo viime kaudella.

Oscar Piastrin vauhti on McLarenin mieleen.

McLaren luuli kaapanneensa F1:n siirtomarkkinoiden ison kalan, kun se värväsi Daniel Ricciardon Renaultilta kaudeksi 2021. Vaikka Ricciardo juhli kertaalleen jopa MM-osakilpailun voittoa Monzassa 2021, hänen kaksi kauttaan brittitallissa sujuivat pääasiassa surkeasti.

Tilanne äityi niin hankalaksi, että australialainen sai lähtöpassit tallista vuotta ennen sopimuksen päättymistä. Potkuja pehmensi kahdeksannumeroinen erokorvaus.

Tilalle talli hankki toisen aussin, Oscar Piastrin. 22-vuotias tulokas on moottoriurheilun kuumimpia lahjakkuuksia. Hän siirtyi nykyiseen talliinsa Alpinelta kovan väännön päätteeksi.

Piastri nappasi ensimmäiset MM-pisteensä sijoittumalla viime osakilpailussa kahdeksanneksi. Yleisesti McLarenilla hehkutaan tyytyväisyyttä nuoren kuljettajan vauhtiin – eikä verrokki jää epäselväksi.

”Hän tekee todella hyvää työtä. Tuntuu todella oudolta puhua konkarikuskin roolissa. Olen ’se kokeneempi’”, Lando Norris naureskeli PlanetF1-sivuston mukaan.

Norris teki rivien välistä hyvin selväksi, että Piastri suoriutuu huomattavasti paremmin kuin kahdeksankertainen kisavoittaja Ricciardo.

”Hän käsittelee paineita todella hyvin. Hän on rauhallinen, toimii päättäväisesti ja on nopea. Ominaisuudet ovat kunnossa, ja hän on pistänyt minut ahtaammalle kuin mitä olen kokenut viimeisen parin vuoden aikana.”

Norris sanoi puolestaan Motorsportstotal-sivuston haastattelussa, että Piastri on toisellakin tapaa askel eteenpäin Ricciardosta.

”Annamme samantyylistä palautetta autosta. Se on yhdenmukaisempaa palautetta kuin edellisvuosina. Se on hyvä juttu, koska se auttaa insinöörejä ja kaikkia muitakin tallissa. Voimme keskittyä samoihin asioihin. En aio kehua Piastria liikaa, mutta hän tekee hyvää työtä. Hän ymmärtää vaikeasti ajettavaa autoa hyvin.”

Myös McLarenin tallipäällikkö Andrea Stella on tehnyt selväksi, että Piastri pääsee lähemmäksi Norrisia kuin Ricciardo kisa- ja aika-ajovauhdissa.

”Hän kehittyy koko ajan. Hän oli viime kisaviikonloppuna harjoitus harjoitukselta Landoa lähempänä ja ajoi todella vahvan kilpailun”, Stella sanoi taannoin.

Vaikka Norris tai Stella eivät nimeä puheissaan Ricciardoa suoraan niin epäselväksi ei jää, että Ricciardon ongelmista tuli myös koko tallin ongelmia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat