Maaliskuussa 2020 puhjenneen koronaepidemian seuraukset näkyvät urheilussa yhä jopa dramaattisella tavalla.
Suomen salibandyliitto kertoi helmikuun alussa aloittavansa säästötoimet ennakoitua huonomman taloustilanteen takia.
Salibandyliitto oli budjetoinut viime vuodelle 150 000 euron alijäämän. Joulukuussa tappio tarkentui 300 000 euroon, mutta alkuvuoden aikana luvut muuttuivat yhä pahemmiksi.
Nyt tappioluvuiksi on varmistunut 443 000 euroa. Summa on merkittävä, kun Salibandyliiton budjetti on noin kymmenen miljoonaa euroa.
Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta pitää tilannetta vakavana. Liitto teki vuonna 2020 jopa 600 000 euron ylijäämän, mutta rahapotti on syöty kahdessa vuodessa.
”Liiton talouspohja on vakaa ja tase tukeva. Emme ole kriisissä, mutta näin ei voida jatkaa. Se on isoin viesti”, Ilmivalta sanoo.
Liitossa on käynnissä muutosneuvottelut, joilla haetaan 200 000 euron säästöjä henkilöstökuluihin.
Kun neuvottelujen piirissä on 35 liiton työntekijää, myös mahdolliset henkilöstövaikutukset ovat merkittäviä.
Viime vuonna Salibandyliiton kulukuri petti monella osa-alueella. Myös investointi omaan videopalveluun SalibandyTV:seen oli budjetoimaton kulu.
Palvelu maksoi yli 50 000 euroa, mutta sieltä on odotettavissa seuroille tuottoja jo ensi kaudella, kun palvelu otetaan kunnolla käyttöön.
Salibandyn tulevaisuuden kannalta huolestuttavaa on, että liiton tuotot pelipasseista ja osallistumismaksuista ovat pienentyneet merkittävästi.
"Jäimme liiton alaisen kilpailutoiminnan järjestämistuotoissa 250 000 euroa budjetoidusta”, Ilmivalta kertoo.
Tästä pelipassien ja jäsenmaksujen osuus oli 93 000 euroa. Se tarkoittaa, että tuhansia liiton budjetoimia pelipasseja jäi lunastamatta.
Loput 150 000 koostui saamatta jääneistä osallistumismaksuista, kun joukkueita osallistui liiton järjestämiin sarjoihin ennakoitua vähemmän.
Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta on huolissaan aikuispelaajien määrän vähenemisestä.
Tuottojen vähenemisen taustalta löytyy hyviä ja huonoja asioita.
Myytyjen pelipassien määrä pysyi edellisvuoden tasolla noin 51 000 kappaleessa. Alle 12-vuotiaiden junioripelaajien määrä nousi yli kymmenellä prosentilla.
”Se on erittäin hyvä asia”, Ilmivalta sanoo.
Huonoa on, että aikuispelaajien määrä väheni usealla tuhannella.
”Menetimme salibandyn parissa höntsäävien äijien ja vähän muidenkin pelipasseja. Kun aikuisilla pelipassi maksaa 40–50 euroa ja lapsilla 20 euroa, niin siitä kertyy iso euromääräinen ero. Se yllätti, että myymiemme pelipassien keskihinta putosi noin paljon.”
Salibandyliiton pelipassien lunastaneiden määrä on vähentynyt koronaepidemiaa edeltävästä ajasta peräti 15 prosenttia. Se näkyy dramaattisesti myös seurakentässä.
Salibandykartalta on kadonnut kymmenittäin pieniä seuroja. Se on johtanut osallistumismaksujen vähenemiseen.
”Salibandyliitossa oli ennen koronaepidemiaa lähes 800 jäsenseuraa. Niistä on pudonnut pois noin kymmenen prosenttia. Kadonneet seurat ovat käytännössä niitä, joissa kaveriporukka osallistui yhdellä joukkueella yhteen sarjaan. Kun toiminta on loppunut, seurat ovat eronneet liitosta.”
Salibandyliitto on myynyt nykyisellä laskutavalla enimmillään liki 60 000 pelipassia. Nyt liiton tavoite on palata kasvu-uralle.
”Aikuispelaajien määrä on vähentynyt erityisesti siellä missä koronarajoitukset olivat kaikista kovimmat. Pääkaupunkiseutu on pelaajamäärän kehityksen suhteen yksi huolestuttavimmista alueista.”
Aikuispelaajien houkuttelemiseksi liitto aikoo muun muassa käynnistää uusia sarjoja, joissa voi pelata kolmella kolmea vastaan tai neljällä neljää pelaajaa vastaan. Ideana on madaltaa lajin osallistumiskynnystä.
Samoista pelaajista kilpailevat halliyrittäjien järjestämät sarjat ja turnaukset, joiden suosio on kasvanut.
”On hienoa, että ihmiset haluavat päästä pienellä panostuksella ja matalalla kynnyksellä salibandyn pariin. Nyt meidän on katsottava peiliin ja pohtia miten voisimme saada näitä pelaajia mukaan myös liiton toimintaan.”
Taloustilanteen takia Salibandyliitto aikoo nostaa sarjojen osallistumismaksuja, joskin maltillisesti. Pelipassien hinnoittelusta päätöstä ei ole vielä tehty.
Tänä vuonna Salibandyliitto tavoittelee 50 000 euron voitollista tulosta.