NBA-seura Utah Jazzissa erinomaisen kauden pelannut Lauri Markkanen, 25, kertoi viime viikolla aloittavansa asepalveluksen Santahaminan urheilukoulussa.
Pian ilmoituksen jälkeen selvisi, että Jazzin kausi päättyy runkosarjaan, mikä tarkoitti, että suomalaisjätti voi ilmoittautua kasarmilla jo 17. huhtikuuta, jolloin seuraava erä aloittaa palveluksensa urheilukoulussa.
Markkasen ilmoitus herätti runsaasti huomiota Yhdysvalloissa ja on ollut iso uutinen Suomessa. Koripallotähden ilmoituksen rekisteröi myös presidentti Sauli Niinistö, joka tunnetaan aktiivisena urheilun seuraajana. Niinistön mukaan Jyväskylästä koripallon suihkuseurapiireihin ponnistaneen Markkasen ratkaisu kertoo jotain pelaajan juurista ja kasvatuksesta.
”Hänen päätöksensä kuvaa syvää suomalaisuutta”, Niinistö sanoo.
Presidentin mukaan kyse on velvollisuudentunteesta isänmaata kohtaan.
”Näyttää, että tunne omasta vastuusta on syvällä, ja se on hieno nähdä.”
Niinistö on Ukrainain sodan aikana vieraillut Yhdysvalloissa ja tietää Suomen puolustuskyvyn kiinnostavan sikäläisiä päättäjiä ja mediaa.
”Mitä tulee heidän reaktioihinsa ja ehkä muiden maiden, niin Markkasen ratkaisu kertoo maailmalle, mitä syvä suomalaisuus on”, Niinistö sanoo.
Presidentti ilahtui Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoiden (HoNsU) kasvatin ratkaisusta siinä määrin, että päätti saman tien välittää nuorelle miehelle kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
”Kun näin uutisen, päätin järjestää hänelle kuntoisuusloman 6. joulukuuta.”
Niinistö tietää, että Susijengin sentterillä voi olla silloin muitakin kiireitä.
”Hän ei ole ehkä silloin palveluksessa, mutta tulkoon juhliin Utahista, jos hänen kalenterinsa sen sallii.”
Suomalaisen urheilun suurlähettiläs arvostaa varmasti kutsua, mutta itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle saapuminen on tietysti kiinni Markkasen seuran otteluohjelmasta.
Lauri Markkasen NBA-kausi oli nappionnistuminen.
Markkanen on Niinistölle niin sanottu vanha tuttu, sillä kaksikko tapasi jo syyskuun alussa 2017, jolloin Suomessa pelattiin EM-kisojen alkulohkon otteluja. Niinistö vieraili Susijengin pukukopissa sinivalkoisten voitettua jatkoajalla Puolan.
Markkanen nakutti tärkeässä voitossa 27 pistettä ja oli härmäläisten saranapelaaja. Lehdistötilaisuudessa Suomen koripalloliiton edustaja joutui nykimään nuorta sankaria hihasta, koska pukukopissa odotti arvovieras.
”Ne meinaavat Lauri tehdä sinusta presidentin, mutta siellä olisi nyt kopissa tämä nykyinen presidentti.”
Nuori mies totteli ja marssi pukukoppiin tervehtimään presidenttiä.
Markkanen suunnitteli armeijan käymistä jo viime keväänä, mutta silloin hänen edustamansa Cleveland Cavaliers eteni pudotuspeleihin, mikä pani suunnitelmat uusiksi.
Tänä keväänä Urheilukoulun suorittaminen toteutunee, sillä Markkanen luottaa siihen, ettei armeijan käyminen vaikuta hänen peliuraansa.
”Tietysti haluaisin valmistautua kauteen normaalisti, mutta olen kuullut, että siellä tehdään hyvää työtä asioiden yhdistämisessä. Urheilijan perustyötä ja [armeijan] perusharjoitusta voi tehdä samaan aikaan”, Markkanen sanoi ESPN:n haastattelussa ennen pääsiäistä.