Tähän paikkaan päättyi rallikuski Craig Breenin elämä – videolla surullinen näky

Craig Breen menehtyi Kroatian rallin testeissä torstaina. Turmapaikalle oli tuotu kynttilöitä.

Craig Breen menehtyi Kroatian MM-rallin testeissä torstaina.

Kaksi kroatialaislehti 24Satan toimittajaa kävi perjantaiaamuna rallikuljettaja Craig Breenin turmapaikalla Golubovacin ja Loborin välisellä asvalttitiellä Pohjois-Kroatiassa.

Breenin, 33, kuljettama Huyndai suistui tieltä oikealle kääntyvässä mutkassa ja osui pientareella olleeseen puiseen aitaan torstaina puolenpäivän jälkeen.

Irlantilainen menehtyi välittömästi. Hänen apukuljettajansa James Falton selvisi onnettomuudesta ilman fyysisiä vammoja.

24Satan perjantaina julkaisemalla videolla näkyi kouriintuntuvia merkkejä edellispäivän tragediasta.

Asvalttiin on piirtynyt jarrutusjäljet ja tien viereinen rinne on auton renkaiden mylläämä. Aita, johon Breen autollaan osui, on rikkoutunut palasiksi ja puisia osia on levinnyt sinne tänne.

Aidan viereen on tuotu muutamia kynttilöitä.

Ulosajoon johtaneista syistä ei ole kerrottu julkisuuteen. Kroatian poliisi tutkii tapausta.

24Satan mukaan Breenin ruumis kuljetettiin onnettomuuspaikalta Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin ruumiinavausta varten.

Kroatian rallin pääsihteeri Davorin Stetner kommentoi tragediaa torstaina lehdistötilaisuudessa. Hän kuvaili Breenin kuolinuutista shokeeraavaksi.

”Yritämme selvittää, mitä oikein tapahtui. Varmistamme parhaamme mukaan, että kilpailuissamme tapahtuisi niin vähän kuolemaan johtavia onnettomuuksia kuin mahdollista”, Stetner totesi Jutarnji-lehden mukaan.

Kisaorganisaatio ei ole vielä tiedottanut, ajetaanko Kroatian ralli suunnitellusti. Kilpailun on määrä alkaa ensi torstaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat