HJK teki hurjan tuloksen – ”Lyytikäinen antaa omat osinkonsa vähävaraisille futareille”

HJK teki noin 15 miljoonan euron liikevaihdolla yli kaksi miljoonaa euroa voittoa. Toimitusjohtaja Aki Riihilahti kertoo, miten hyvä tulos tehdään jatkossakin.

Aki Riihilahden johtama HJK menestyy myös kentän ulkopuolella.

Helsingin Jalkapalloklubi harjoitteli tiistaina iltapäivällä Bolt Arenan nurmikolla. Kentällä juoksivat esimerkiksi Topi Keskinen ja Matti Peltola, joiden tekemistä toimitusjohtaja Aki Riihilahti on seurannut pitkin vuotta ylpeänä.

Varsinkin viime syksynä kolmen vuoden sopimuksen tehnyt Keskinen saa hymyn Riihilahden huulille. Täydellinen investointi.

”On päivänselvää, että Keskinen ja Peltola siirtyvät eteenpäin. He ovat valmiita. Laatukriteeri kestää kansainvälisen tason.”

Pelaajamyynnit ovat keskeinen osa HJK:n strategiaa. Viime vuonna joukkue tienasi myynneistä noin miljoona euroa.

HJK:n viime vuosi oli menestys. Joukkue voitti Veikkausliigan, pelasi Eurooppa-liigan lohkovaiheessa ja seuran konserni teki 15 miljoonan euron liikevaihdolla yli kaksi miljoonaa euroa nettovoittoa.

Veroja HJK maksoi tuloksesta yli puoli miljoonaa.

Eniten liikevaihtoon vaikuttivat pelit Euroopassa, kun HJK sai Uefa-korvauksia 6,5 miljoonaa euroa ja lipputuloja miljoona euroa.

HJK-pelaajat juhlivat maalia Eurooppa-liigan AS Roma -kotiottelussa lokakuussa.

Luvuista voi päätellä, millaisen HJK:n Riihilahti haluaa nähdä: kasvattajaseura, joka pelaa säännöllisesti Euroopassa.

Suomalaisjoukkueiden pääsy Euroopan kentille on helpottunut konferenssiliigan ja joukkuemäärien kasvun myötä.

HJK on laskenut mahdollisuuksia päästä Eurooppaan esimerkiksi historia- ja vedonlyöntidataa yhdistellen.

Riihilahti sanoo, että Veikkausliigan mestaruus tuo konferenssiliigan lohkovaiheeseen noin 80 prosentin mahdollisuuden. Kakkossija Veikkausliiga romahduttaisi mahdollisuuden noin kymmeneen prosenttiin.

Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen joukkueella olisi mestarina noin 30 prosentin mahdollisuus ja Mestarien liigaan neljän prosentin mahdollisuus.

”Veikkausliigan mestaruus on tavoitteemme, koska se luo tien Eurooppaan ihan eri tavalla. Pelkästään konferenssiliigan ensimmäisen kierroksen voittaminen on miljoonan euroa.”

Lue lisää: Matti Peltola, 20, käveli kentälle lämmittelemään, ja syke kipusi vaaralliseen lukemaan – ”Se oli aika selvä merkki”

HJK:n Matti Peltola, 20, debytoi A-maajoukkueessa Viroa vastaan tammikuussa ja pelasi jo maaliskuussa EM-karsintaottelussa Pohjois-Irlantia vastaan.

Riihilahti pyörittelee ruudullaan pelaaja-analyytikkasovellus Transfer Labin datapisteitä. Tätä jalkapallojohtaminen on pitkälti 2020-luvulla.

Vähän kuin katsoisi Football Managerin pelaamista, mutta oikeilla ihmisillä.

Kuluttajien suosimaa Transfermarkt-sivustoa Riihilahti ei sano HJK:n käyttävän. Se on kuulemma enemmän yleisölle ja medialle.

”Täällä voimme vertailla dataa, mitä haetaan. Tässä on esimerkiksi kahden pelaajan dataa päällekkäin”, Riihilahti sanoo ja näyttää kahden keskikenttäpelaajan ominaisuuksia vertailussa.

”Uusia pelaajia valmennukselle ehdottavassa skouttiyksikössä meillä on kaksi työntekijää, jotka pyörittävät dataa.”

Pelaajamarkkinat eivät myöskään enää toimi kuten ennen, kun agentit soittelivat joukkueisiin, millaista pelaajaa on tarjolla. Nykyään myös seurat voivat esimerkiksi Transfer Room tai Player Lens-sivustoilla ilmoittaa, millaisia pelaajia ne hakevat.

”Seuraamme kysyntää ja tarjontaa, minkä perusteella kutsumme seuroja katsomaan pelaajia. Se on aktiivista myyntityötä.”

Siirtosummaan vaikuttavat ikä, pelipaikka, nykyisen sopimuksen pituus, tilastot ja mahdolliset erityisominaisuudet. Esimerkiksi Topi Keskisen pitkä sopimus ja kyky haastaa 1 vastaan 1 -tilanteissa nostaa hänen markkina-arvoaan.

Riihilahti sanoo, että pelaajien markkina-arvon kehittämisessä suomalaisjoukkueilla on vielä tehtävää. Jos HJK myisi Ruotsiin pelaajan, joka lähtisi kahden viikon päästä eteenpäin, siirtosummaan lyötäisiin nolla lisää.

”Markkinoiden näkemys, mistä pelaajan saa halvalla, on aika pinttynyt. Siinä on mahdollisuus tuplata tai triplata markkina-arvot.”

HJK on panostanut nuorten pelaajien pitkiin sopimuksiin, valmennukseen ja akatemiaan. Lisäksi seuralla on esimerkiksi miljoonan euron projekti kehitteillä Pajamäkeen, missä akatemialle nousee pystyyn uusi kenttä nykyisen hallin viereen.

”Tarvitsemme talviolosuhteisiin täyden kentän.”

Samalla joukkue haluaa panostaa henkilöstöön.

Viime vuonna HJK:n urheilupuolen, eli pelaajien ja taustajoukkojen, palkat sivukuluineen olivat yhteensä 4,8 miljoonaa euroa, mikä on suomalaisessa joukkueurheilussa valtava määrä rahaa. Riihilahti sanoo, että suuri osa siitä oli bonuksia, joita maksetaan mestaruudesta ja Eurooppaan pääsystä.

Olli-Pekka Lyytikäisen perhe on HJK:n pääomistaja.

Tällä hetkellä maailmalla on noin HJK:sta lähtenyttä 20 pelaajaa, joiden seuraavasta nettomyyntihinnasta HJK saa tietyn prosenttiosuuden – esimerkiksi 10–15 prosenttia.

Riihilahti sanoo, että tällaiset myyntimallit ovat kuitenkin onnistuneet huonolla prosentilla.

”Esimerkiksi Alfredo Morelosin markkina-arvo oli parhaimmillaan 20 miljoonaa euroa, mutta Rangers ei myynyt häntä. Nyt Morelosin sopimus loppuu toukokuun lopussa ja hän kävelee ilmaiseksi pois, emmekä me saa mitään.”

Töölön katsomossa viihtyvä pitkän linjan fani voi kysyä itseltään, mikä hänen taloudellinen roolinsa on strategiassa, missä seura haluaa tuloja Euroopan kentiltä ja pelaajamyynneistä.

Riihilahti pudistelee päätään. Fanien ja seuran yhteistyökumppanien rooli on valtava.

”Ei ole kumppaneita ja lipputuloja, jos ei ole tunnelmaa ja faneja. Ilman yleisöä ja yrityskumppaneita emme voisi ottaa riskejä, joita nyt otamme.”

”Esimerkiksi vuonna 2020 emme olleet Euroopassa, kun jäimme Veikkausliigassa viidenneksi edellisellä kaudella. Teimme kuitenkin 50 000 euroa voittoa, koska riskiprofiilimme piti.”

hyvä tulos mahdollistaa osinkojen maksu. HJK jakaa osinkoa 15 euroa per osake. Valtaosan noin 8 000 osakkeen potista omistaa puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäisen suku.

Riihilahti sanoo Lyytikäisen kertoneen jo, mitä rahoilla tehdään.

”Lyytikäinen antaa omat osinkonsa vähävaraisille futareille Aulis Rytkönen -rahastoon. Hän toivoo, että muut omistajat tekevät samoin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat