Raviohjastaja Henri Bollström laskee menettäneensä ainakin kolmen viikon palkan hänelle aiheettomasti langetetun ajokiellon takia.
”Se tekee ansioihin ison loven, kun olen ammattiohjastaja. Muutama kymmenen hevosta jää ajamatta”, Bollström sanoo Helsingin Sanomille.
Suomen Hippos määräsi alkujaan Bollströmille kolmen kuukauden ajokiellon, kun hän puhalsi alkotestissä liian korkeat lukemat pääsiäismaanantain raveissa Kuopiossa.
Jokainen ohjastaja puhallutetaan ennen raveja. Ammattiohjastajien käryt ovat harvinaisia.
Bollström puhalsi ensin hieman päälle 0,5 promillea ja toisella kerralla viidentoista minuutin päästä myös yli 0,5 promillea. Hän epäili jo tuoreeltaan alkometrin lukemia.
”Menin siinä mittaustilanteessa vähän lukkoon enkä tajunnut, että mittarissa voi olla virhe. Minulla on ollut diabetes 19-vuotiaasta alkaen ja tunnen sen takia hyvin vointini. Oma virheeni oli, että mittari värähti”, Bollström kertoo.
Hän sanoo nauttineensa edellisiltana jokusen lonkeron pitkän työrupeaman päätteeksi, mutta pitäneensä huolta, ettei se näy enää alkometrin lukemissa.
Kuopion raviradalle hän tuli kaverinsa kyydillä eikä ehtinyt ajaa yhtään hevosta ennen puhallusta.
Jälkikäteen Bollström pyysi Kuopion ravirataa tarkistuttamaan käytössä olleen alkometrin ammattilaisella.
Laitetestauksessa paljastui, että alkometri todella antoi testatessa virheellisen tuloksen. Tiistain tulleen testin tuloksen mukaan ei ole mahdollista, että Bollströmin veren alkoholipitoisuus olisi ollut puhallutushetkellä yli 0,5 promillea.
Käytössä ollut alkometri on viimeksi kalibroitu joulukuussa. Huoltoliikkeen mukaan mittausvika on erittäin harvinainen.
Hippos purki välittömästi Bollströmille määrätyn kolmen kuukauden ajokiellon ja pahoitteli tapahtunutta.
Bollström ei ole aikeissa hakea korvausta ansiomenetykselleen.
”En tiedä, mistä korvauksia hakisin. Ravirata toimi, kuten pitikin ja oli hyvin yhteistyökykyinen. Ainoa virhe oli, että mittaus olisi pitänyt toisellakin mittarilla tai ottaa verikoe. En uskonut, että mittari voi heittää noin paljon, lähes 0,4 promillea”, Bollström sanoo.
Rahallisen menetyksen ohella Bollström sanoo kärsineensä myös mainehaitasta.
”Julkisuudesta sai sen kuvan, että minut olisi revitty puhallukseen hevosen selästä, mutta eihän minulla ollut vielä edes ajovaatteita päällä. Minun osaltani asia on loppuun käsitelty. Onneksi pääsen taas ajamaan.”
Seuraavan kerran Bollströmin pystyy valitsemaan kuskiksi raveihin ensi tiistaista eteenpäin.
Bollström on ajanut hevosia ammatikseen parikymmentä vuotta. Hän on ohjastanut urallaan 13 598 lähtöä ja ottanut niissä 1 357 voittoa. Palkintorahaa hän on tienannut 4,7 miljoonaa euroa.
Ohjastajan palkkio perustuu ennalta sovittuun prosenttiin.
Hippoksen raviurheilujohtaja Jari Haanniemi pahoittelee Bollströmille syntynyttä tilannetta ja ansiomenetyksiä.
”Tällaista ei saisi tapahtua. Kukaan ei ole tehnyt virhettä ja valitettavaa, että asiasta tuli mediarumba”, Haanniemi sanoo.
Hänen mukaansa Kuopion alkometrillä oli tehty noin 17 000 puhallusta, joka on huomattavan paljon.
”Haluan korostaa, että Bollströmillä oli äärettömän huonoa tuuria. Vika ei ilmoita paikkaa eikä aikaa. Hänellä on oikeus pyytää korvauksia, mutta kuka on vastuussa, kun on muuten toimittu oikein”, Haanniemi kertoo.
Haanniemi sanoo kehottaneensa Bollströmiä todistamaan, että laite oli väärässä.
”Hän toimi näin ja pyysi, että laite tutkitaan. Se oli ainoa keino. Meillä on tiukka linja alkoholiin liittyvissä rangaistuksissa”, Haanniemi sanoo.
Hippos aikoo käydä jokaisen raviradan kanssa läpi alkometrilaitteistojen kalibrointitarpeen ja toimintaohjeet puhallustilanteissa.
”Täytyy tarkkaan miettiä, miten ne tehdään. Tärkeää on varmistua mittaustulosten oikeellisuudesta. Epäselvissä tilanteissa ohjastajalla on aina oikeus vaatia verikokeen ottamista tai tarkkuusalkometrin käyttöä”, Haanniemi sanoo.