Leijonissa erikoisen maalin Norjan verkkoon tehnyt Ohtamaa jatkaa uraansa Kärpissä

Kärpät kertoi myös tehneensä kahden vuoden sopimuksen tshekkipuolustaja Martin Jandusin kanssa

Atte Ohtamaa jatkaa Oulun Kärpissä.

Viime kaudella olympiakultaa ja maailmanmestaruutta juhlinut puolustaja Atte Ohtamaa jatkaa pelaajauraansa Kärpissä.

Tämän kevään pudotuspeleissä yllättäen jo avauskierroksella pudonnut oululaisseura kertoi Ohtamaan vuoden jatkosopimuksesta tiedotteessaan.

Kärpät kertoi myös tehneensä kahden vuoden sopimuksen tshekkipuolustaja Martin Jandusin kanssa. Hän siirtyy Ouluun kasvattajaseurastaan Sparta Prahasta.

”Saamme kaksi maajoukkuetason huippupuolustajaa, jotka tuovat osaamista erikoistilanteisiin sekä ennen kaikkea laadukasta arkea joukkueeseen,” kommentoi Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen.

Viime lauantaina Ohtamaa teki Leijonissa yhden uransa erikoisimmista maaleista, sillä hänen keskialueelta laukomansa kiekko yllätti Norjan maalivahdin Henrik Haukelandin.

Ohtamaa on kokoonpanossa myös Leijonien Tanska-otteluissa torstaina Vaasassa ja perjantaina Porissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat