Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmennustiimiin kuuluva Mikko Manner kertoi sanomalehti Vasabladetin haastattelussa ensimmäistä kertaa Brynäs-potkuistaan.
Manner, 48, sai runsas kuukausi sitten lähtöpassit Ruotsin jääkiekkoliigassa SHL:ssä rämpineen Brynäs IF:n päävalmentajan paikalta juuri ennen karsintasarjaa.
Apuvalmentajat Ari-Pekka Pajuluoma ja Kalle Kaskinen saivat lähteä samalla ovenavauksella. Valmennustiimin vaihto ei auttanut Brynäsiä, joka putosi sarjasta.
”Se oli pettymysten ja epäonnistumisten vuosi”, Manner tiivisti.
”Olisi ollut hauska jatkaa pidempään samassa paikassa. Sarja, seura ja kannattajat olivat hienoja. Minua ärsytti todella, etten pystynyt vastaamaan odotuksiin ja siihen, mitä SHL:ssä menestymiseen vaaditaan.”
Manner valmensi ensimmäisellä kaudellaan Brynäsin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, mutta paikka puolivälieriin jäi haaveeksi. Toinen kausi kului häntäpäässä.
”Opin paljon. Ennen kaikkea sen, mitä minun on tehtävä toisin. Opin pelistä ja siitä, kuinka se toimii toisenlaisessa kulttuurissa. Opin, kuinka harjoitella ja miten kehittää johtajantaitojani, jotta voin kommunikoida paremmin.”
Vaasalaislähtöinen valmentaja kertoi voivansa taas unelmoida isommista asioista, kun hänet oli kerran pudotettu maan pinnalle.
Hän aikoi näyttää seuraavassa työpaikassaan, että voi tehdä asiat paremmin kuin aiemmin.
Vasabladet kysyi Mannerilta, milloin tämä nähdään kotikaupunkinsa ylpeyden Sportin valmentajana.
”En voi vastata siihen. En ehkä vielä ole tarpeeksi hyvä valmentaja ollakseni profeetta omassa kylässäni”, Manner vastasi.
Hän aikoi asettua Vaasaan odottelemaan seuraavaa päätoimista valmentajanpestiään ja kertoi olevansa mielellään mukana aamutreeneissä ja juniorien apuna.
”On selvää, että haluan palata valmentajana jossain vaiheessa, mutta vielä ei ole minun vuoroni.”
Manner toimi 2000-luvun alkuvuosina Sportin Mestis-joukkueessa sekä apuvalmentajana että päävalmentajana.