Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä tunnetaan positiivisena ja hymyilevänä valmentajana, mutta keskiviikon avausfinaalissa Nokia-areenassa nähtiin Niemelän toiset kasvot.
Niemelä kävi todella kuumana Tapparan avausmaalin jälkeen ensimmäisessä erässä. Niemelä haastoi maalin maalivahdin häirintänä, mutta maali hyväksyttiin.
Niemelä oli vakuuttunut, että ennen Kristian Tanuksen tekemää maalia Pelicansin ykkösvahdin Patrik Bartošákin torjuntatyöskentelyä häirittiin.
”Sehän oli päivänselvä maalivahdin häirintä. Mulle se on käsittämätöntä edelleen, että miten se hyväksyttiin. Jos maalivahtia lyödään mailalla kaulaan, niin silloin ei saa samanlaista lähtöä seuraavaan tilanteeseen”, Niemelä hämmästeli Nokia-areenan uumenissa.
Niemelä ei ostanut tuomarien perusteluita maalin hyväksymiseen selitysten jälkeenkään.
”Siellä höpöteltiin jotain, että hän pääsi vielä lähtemään torjuntatilanteeseen. En ymmärrä sitä vieläkään.”
Pelicans pystyi nousemaan takaa tasoihin toisessa erässä, mutta ottelun käännekohdaksi muodostui Ben Bloodin ajassa 36.48 ottama jäähy, josta Tappara rankaisi 2–1-voittomaalin.
Niemelältä irtosi ottelun jälkeen erikoiset kommentit, kun häneltä tivattiin mielipidettä ottelun tuomarilinjasta.
”Mä en saa kommentoida näitä. Tämä on jännä tilanne Suomessa, etten mä saa kommentoida”, Niemelä väisti.
Onko olemassa joku ukaasi, jos kommentoit tuomarilinjaa?
”Mä en saa kommentoida mitään näitä.”
Kun Niemelältä kysyi, onko tämä joku uusi linjaus Liigalta, vastaus oli tuttu.
”Mä en saa kommentoida mitään.”
Pelicans pääsi pelin päälle paremmin toisessa erässä ja hallitsi kiekkoa, mutta erän lopulla Tappara rokotti armotta paikoistaan.
Pelicansille jäi paljon parantamisen varaa tunteiden säätelyyn.
”Luulen, että tulos ohjasi sitä paljon. Se mua ärsytti eniten. Me jouduttiin sitä aika vahvasti käymään läpi toisella erätauolla. Ihan turhaa me mietitään tulosta, vaan meidän pitää keskittyä peliin ja sen parantamiseen”, Niemelä vaati.
Tapparan 3–1-maalin jälkeen kultakypärä Lukáš Jašek poistui raivoissaan pukukopin puolelle.
”Siinä oli taustalla vähän muutakin kuin se maali. En voi noita kommentoida myöskään”, Niemelä naurahti.
Ennen romahdusta Pelicansilla oli omat etsikkoaikansa toisessa erässä.
”Pelasimme hyvät 17 minuuttia toisessa erässä. Siinä olisi pitänyt tehdä enemmän kuin yksi maali. Tuollainen huippujengi kuin Tappara saa ne tietyt tontit, ja ne iski kaikista maalit”, Niemelä sanoi.
”Sekin on fakta, että meidän pitää pystyä puolustamaan ne paikat paremmin. Selkeä parannus tarvitaan.”
Tappara ratkoi avausfinaalin toisen erän lopun kolmen maalin sumallaan.
Selkeässä Tapparan 5–1-johdossa Niemelä otti ykkösvahti Bartošákin penkille, ja ottelun torjui loppuun Jasper Patrikainen.
Niemelä ilmoitti heti avausfinaalin jälkeen, että Bartošák pelaa perjantain kakkospelissä Lahdessa.
Niemelä vaatii joukkueeltaan selkeää tasonnostoa Lahden perjantai-iltaan.
”Meidän täytyy ainakin pelillisesti parantaa tästä aika selkeästi. Siellä on varmaan aikamoinen mökä ainakin. Katsotaan pystyvätkö kaikki pitämään ajatukset pelissä. Se on meidän haaste. Siinä meidän pitää olla voittopuolella.”