Helsingin IFK pelasi viidettä kertaa seitsemään kauteen pronssipelissä. Ottelussa, jonka yllä päällimmäisenä leijuu pettymyksen tuntu, kun mestaruuden tavoittelu on päättynyt hetkeä aiemmin. Tällä kertaa tuloksena oli tappio ja neljäs sija.
Kaudella 2019–20 pronssipeliä ei edes pelattu koronaviruksen takia, joten kuudesta viime pelatusta pronssiottelusta HIFK on ollut mukana kaikissa paitsi viime vuonna Ilveksen ja KooKoon kesken pelatussa.
Toistuvat välieräpaikat kertovat kestomenestyjän asemasta Liigassa, mutta herättävät myös kysymyksen siitä, miksi viimeinen silaus jää joka kerta uupumaan.
Osansa mestaruuden voittamisen vaikeuteen ovat tuoneet Tapparan ja Kärppien 2010-luvun menestysputket.
Niistä huolimatta Lukko ja HPK ovat kyenneet lyömään kiilaa mestareiden listaan, HIFK ei sitten vuoden 2011.
Pelicansilla on vielä mahdollisuudet murtaa Tapparan valta-asema tällä kaudella, mutta urakka on ensimmäisen finaalin perusteella armottoman vaikea.
Vaikka Pelicans finaalit häviäisi, paikka loppuotteluissa on lahtelaisille jo toinen sen jälkeen, kun HIFK pystyi edelliseen mestaruuteen vuonna 2011. HIFK on mestaruutensa jälkeen piipahtanut finaaleissa kerran pokkaamassa hopeamitalit, vuonna 2016.
Ensi kaudella Tappara uusiutuu sekä valmennuksen että pelaajiston osalta. Uusiutuminen on muille joukkueille iskun paikka.
HIFK saa runkonsa säilytettyä kiitettävästi. Nippu pysyy koossa oleellisilta paloiltaan paremmin kuin kenties millään kärkiseuralla. Vetovoimaa on riittämiin tarvittavien vahvistusten kiinnittämiseen.
Kun Ville Peltonenkin pääsee aloittamaan kolmannen kautensa putkeen joukkueen valmennuksessa, on joukkueen jatkuvuudessa elementtejä, jotka eivät jätä sijaa selittelyille. Tällä kaudella nähtyyn kehnoon syksyynkään ei enää olisi varaa. Se maksoi lähtökohtina, joista HIFK pudotuspeleihin pääsi.
Pronssipelien tulvan pitää katketa ensi keväänä finaalisarjaan.
