Kenialainen Kelvin Kiptum voitti sunnuntaina juostun Lontoon maratonin maailman kaikkien aikojen toiseksi kovimmalla ajalla.
23-vuotias Kiptum ylitti maalilinjan ajassa 2.01.25.
”Olen todella tyytyväinen tulokseen”, Kiptum iloitsi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n maratonlähetyksessä.
”En oikein tiedä, mitä sanoa. Olen vain kiitollinen. Reitti tuntui hyvältä, ja vaikka puolivälissä hieman satoikin, se oli ok.”
Nopeammin maratonin on taittanut vain maailmanennätyksen viime syyskuussa Berliinissä juossut Eliud Kipchoge.
Kiptum jäi maanmiehensä ME-ajasta 2.01.09 vain 16 sekunnin päähän. Hän pinkoi maratonin jälkimmäisen puoliskon vain 59 minuutissa ja 45 sekunnissa.
”Nautin maratonien juoksemisesta”, Kiptum sanoi.
Hän juoksi maratondebyyttinsä viime vuoden joulukuussa Valenciassa ja rikkoi heti 2.02:n rajan kolmantena miehenä maailmassa Kipchogen ja Kenenisa Bekelen (2.01.41) jälkeen.
Kiptumin joulukuinen aika 2.01.53 oli kaikkien aikojen kovin tulos debyytissä.
Sifan Hassan (vas.) voitti Lontoossa naisten ja Kelvin Kiptum miesten maratonin.
Naisten maratonin voittoon Lontoossa juoksi hollantilainen olympiavoittaja Sifan Hassan.
”Se oli uskomatonta. En koskaan ajatellut, että voisin päästä maaliin maratonilla, ja nyt olen täällä voittajana”, Hassan iloitsi BBC:n maratonlähetyksessä.
Hassan, 30, kellotti debyyttimaratonillaan ajan 2.18.33. Hän oli jäänyt kärjestä 25 kilometrin kohdalla 28 sekuntia.
”Minulla oli ongelmia lonkkani kanssa. Se sai minut pysähtymään. Sitten se alkoi tuntua hieman paremmalta.”
Etiopialaissyntyinen Hassan kokeili maratonia mahdollisesti Pariisin olympiamaraton mielessään. Hän tosin sanoi ennen kisaa, ettei aio hylätä ratajuoksua lopullisesti.
Hassan voitti Tokiossa olympiakultaa 5 000 ja 10 000 metrillä sekä pronssia 1 500 metrillä. Hän on myös 1 500 metrin ja 10 000 metrin maailmanmestari Dohasta.
Uransa viimeisen maratonin juossut Mo Farah oli miesten kisan yhdeksäs ajalla 2.10.28.
Fakta
Maailman nopeimmat maratonit
1) 2.01.09: Eliud Kipchoge Kenia 25.9.2022 Berliini
2) 2.01.25: Kelvin Kiptum Kenia 23.4.2023 Lontoo
3) 2.01.39: Eliud Kipchoge Kenia 16.9.2018 Berliini
4) 2.01.41: Kenenisa Bekele Etiopia 29.9.2019 Berliini
5) 2.01.53: Kelvin Kiptum Kenia 4.12.2022 Valencia
6) 2.02.37: Eliud Kipchoge Kenia 28.4.2019 Lontoo
7) 2.02.40: Eliud Kipchoge Kenia 6.3.2022 Tokio
8) 2.02.48: Birhanu Legese Etiopia 29.9.2019 Berliini
9) 2.02.55: Mosinet Geremew Etiopia 28.4.2019 Lontoo
10) 2.02.57: Dennis Kimetto Kenia 28.9.2014 Berliini ja Titus Ekiru Kenia 16.5.2021 Milano.
Lähde: Uutistoimisto AFP.