Kataja–Seagulls 78–99
Voitot 0–4
Helsinki Seagulls päättää koripallokevään Korisliigan loppuotteluissa ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana.
Asia varmistui sunnuntaina, kun Seagulls kukisti joensuulaisen Kataja Basketin vierasparketilla pistein 99–78 ja eteni finaaleihin suoraan otteluvoitoin 4–0.
”Me tehtiin, mitä meidän pitikin. Se oli sarjassa vähän harmittavaa, että Katajalta loukkaantui pari pelaajaa”, Seagullsin Timo Heinonen sanoi Ruutu-palvelussa.
”Mielestäni me hoidettiin ihan hyvin homma. Kiva lähteä pelaamaan seuraavia pelejä.”
””Mielestäni me hoidettiin ihan hyvin homma.”
Seagulls karkasi Katajalta lopullisesti kolmannen neljänneksen lopussa. Seagulls upotti peräti 31 pistettä ja karkasi peräti 21 pisteen johtoon (76–55).
Kataja ehti nousta parhaimmillaan kolmen pisteen päähän Seagullsista, mutta viimeiset minuutit olivat vieraiden: Seagulls hoiti neljänneksen lopun murskaavasti 20–2.
”Lokkien” päävalmentaja Jussi Laakso luonnehti Ruudun haastattelussa ratkaisevaa välierää vuoristoratamaiseksi.
”Meillä oli muutamia hetkiä, [joissa] ehkä se meidän fokus vähän hävisi varsinkin puolustuspäässä. Toisaalta Kataja pisti nyt niitä heittoja sisään, mitä me periaatteessa annettiin koko sarjan”, hän sanoi.
””Kataja pisti nyt niitä heittoja sisään, mitä me periaatteessa annettiin koko sarjan.”
Vieraat johtivat kamppailua ensimmäisen neljänneksen jälkeen kahdeksalla ja puolivälissä kymmenellä pisteellä.
Joukkueen syömähampaat olivat Okko Järvi 13 pisteellään ja Jeffrey Carroll Jr. 12 pisteellään. Kataja oli mukana pelissä Tuomas Hirvosen (11 pistettä) ansiosta.
Järvi pussitti ottelussa yhteensä 26 pistettä ja Carroll Jr. 17 pistettä. Kaksinumeroiseen pistesaldoon ylsivät myös Antti Kanervo (14) ja René Rougeau (13).
Seagullsin pimentämän Kataja-hyökkäyksen tehokkain oli Rahlir Hollis-Jefferson 19 pisteellään. Hirvonen pussitti 14 pistettä.
Lue lisää: Yli 800 runkosarjapelin Timo Heinonen valotti 23-vuotisen pääsarjauransa salaisuutta
Seagullsin Timo Heinonen pääsee jahtaamaan ensimmäistä Suomen mestaruuttaan.
Kuusi pistettä Seagullsille heittänyt Heinonen oli näkyvässä roolissa ottelun käännekohdassa.
Carroll oli juuri lisännyt kolmen pisteen heitollaan Seagullsin etumatkan kuuteen pisteeseen, kun Kataja sortui hölmöihin virheisiin ja Heinonen pääsi vapaaheittoviivalle.
”Pari virhettä ja pari vaparia. Se oli tiukka tilanne ja heilahti kivaan suuntaan meidän kannalta”, Heinonen sanoi.
”Kataja kyllä taisteli hyvin.”
””Se oli tiukka tilanne ja heilahti kivaan suuntaan meidän kannalta.”
Vuonna 2013 perustettu Seagulls on päättänyt kaksi edelliskevättä pronssimitalit kaulassaan. Seagullsilla on kaikkiaan neljä pronssimitalia Korisliigasta.
Seagulls kohtaa finaaleissa joko kauhajokisen Karhubasketin tai Salon Vilppaan. Karhubasket johtaa välieräsarjaa voitoin 3–1.
Seagullsia luotsaava Laakso valmensi juuri Karhubasketin kahteen SM-kultaan 2018 ja 2019, minkä jälkeen hän siirtyi Seagullsiin.
”Tämä on aika hieno tarina kaiken kaikkiaan, ja tuossa on vielä yksi tuommoinen René Rougeau ja toisen kauden Okko Järvi”, Laakso sanoi entisiin Karhubasket-pelaajiin viitaten.
Helsingissä juhlittiin miesten koripallokultaa viimeksi keväällä 1998, jolloin Torpan Pojat otti kolmannen peräkkäisen ja seurahistoriansa kahdeksannen mestaruutensa.
Korisliigan finaaleissa helsinkiläisseura nähtiin viimeksi 2010, jolloin ToPo päätti kautensa hopeamitalit kaulassa.
”Tässä on hienoja tarinoita kehkeytymässä. Toivottavasti saadaan tälle onnellinen loppu Seagullsin puolelta”, valmentaja Laakso sanoi.
”Olisi kiva voittaa mestaruus”, Timo Heinonen lisäsi.
Fakta
Seagullsin saavutukset
Suomen cupin voitto 2020, 2021 ja 2022.
Suomen cupin kakkossija 2023.
SM-pronssia 2017, 2018, 2021 ja 2022.
Korisliigan runkosarjan voitto 2021.