Susijengin ykköstähti Lauri Markkanen aloitti varusmiespalveluksensa maanantaina Santahaminan urheilukomppaniassa. Utah Jazzin pelaaja pääsi heti ensimmäisellä viikolla maistamaan kaikkien alokkaiden kestävyystestiä eli 12 minuutin juoksua.
213-senttisen Markkasen kroppa ei ole luotu kestävyysjuoksuun, mutta iso mies selvitti Cooperin testin kunniakkaasti. Kaartin jääkärirykmentin urheilukomppanian lomalistaan tuli rasti ruutuun, koska jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti taivalsi matkan, joka oikeuttaa yhden päivän kuntoisuuslomaan.
Markkasen fysiikkavalmennuksesta viime vuodet vastannut Jani Parkkinen vahvistaa asian.
Testissä taisi mennä se 3 000 metriä, kuten ennakoit Helsingin Sanomien haastattelussa?
”Juu, pitää paikkansa”, Parkkinen sanoo.
Oliko vauhdinjako suunniteltu tarkkaan, vai saiko Markkanen juosta oman fiiliksensä mukaan?
”Siitä en osaa yhtään tarkemmin sanoa.”
Mutta oliko tulos 3 070 metriä, kuten sosiaalisessa mediassa on mainittu?
”Se ei ihan eksakti ole, mutta tarpeeksi lähellä – yli kolmetonnia meni”, Parkkinen sanoo.
Fysiikkavalmentaja ei ollut pyytänyt Markkaselta lupaa tarkan metrimäärän kertomiseen, eikä hän halunnut sanoa lukemaa omin päin.
Lauri Markkanen oli maanantaina toimittajien tentattavana Santahaminassa.
25-vuotias Markkanen kertoi maanantain tiedotustuokiossa, ettei hän ole koskaan juossut Cooperin testiä.
Juoksutreeni on toki tuttua. Hän on harjoitellut kahtena viime kesänä Parkkisen ohjelmien mukaisesti, ja treeneihin on sisältynyt juoksuharjoituksia. Niinpä jyväskyläläinen fysiikkavalmennuksen ekspertti tiesi, mitä odottaa kestävyyskokeesta.
”Olisin ihmetellyt, mikäli 3 000 metriä ei olisi mennyt. Sen verran tiedän, millaisessa kunnossa hän on.”
Parkkinen on valmentanut muitakin kookkaita urheilijoita. Hänen mukaansa kestävyysominaisuuksia mitattaessa urheilijan pituus ei ole kaikkein merkittävin elementti.
”Pituus ei ole isoin juttu, vaan ruumiinrakenne.”
Koripallokentillä on nähty ja nähdään yhä hyvin väkeviä kavereita.
”Jos katsotaan perinteisempiä suomalaisia isoja koripalloilijoita, he ovat yleensä raskastekoisempia eivätkä ole välttämättä 3 000 metrin Cooper-kunnossa.”
Markkanen on toista maata.
”Laurilla on atleettinen kroppa”, Parkkinen sanoo.
Koripallojätin Cooperin testin tuloksesta on kirjoitettu paljon, mutta valmentajan mukaan 12 minuutin juoksutesti ei mittaa parketilla tarvittavia ominaisuuksia.
”Cooper-tulos ei ole lainkaan relevantti mittari. Voit juosta Cooperissa kolme ja puoli tonnia, mutta piiputtaa silti korismatsissa parin minuutin jälkeen. Ne ovat niin erilaisia suorituksia”, Parkkinen analysoi.
Cooperin testissä matkaan tehdään koko ajan eteenpäin. Koripallossa liikkuminen on vaihtelevampaa.
”Melkein puolet koriksen liikkumisesta on muuta kuin eteenpäin juoksemista. Juokseminen tasaisella vauhdilla eteenpäin ei juuri kerro koriskunnosta.”
Koripallokuntoa Parkkinen ja Markkanen alkavat treenata parin viikon päästä. Siihen asti Markkanen saa nauttia Santahaminan laadukkaasta valmennuksesta, jota johtaa valmennuspäällikkö Jari Karinkanta.