Tahko voitti Espanjassa – pelikentän rajat piirrettiin perunajauholla

Fuengirolan sarja-avaus tarkoitti Juha Korhoselle ja Teemu Nurmiolle Superpesiksen ottelua jo neljännessä maassa.

Hyvinkään Tahkon jokeri Juha Korhonen oli ratkaisemassa Tahkolle avausjaksoa Imatran Pallo-Veikkoja vastaan Fuengirolassa. Lukkari Rasmus Surakan syötöstä lyönyt Korhonen on nyt pelannut Superpesiksen ottelun neljässä eri maassa.

Superpesiksen viime kauden välieräseura Hyvinkään Tahko osoitti sunnuntaina taistelijan luonnetta miesten pääsarja-avauksessa Espanjan Fuengirolassa perunajauhoilla merkityillä rajoilla pelattaessa.

Kotijoukkueena esiintynyt Imatran Pallo-Veikot johti ottelua alussa ja painosti vahvasti lopussa, mutta Tahko otti runsaan 1 500 katsojan todistamana kaksi pistettä voitolla 1–0 (5–2, 2–2).

”Rosterimme on sisäpelissä sen verran kova, että omaa duunia painamalla onnistumisia tulee”, kuvaili Tahkon ykköspalkittu Petteri Alanen.

Avausjakson ratkaisivat ahdinkotilanteessa Tahkon tykkijokerit, yhden juoksun lyönyt Juha Korhonen ja kahdesti kotiuttanut Juha Niemi. Voittojuoksun sankari oli etenemisnopeuttaan näyttänyt Jesse Eskelinen, joka kipaisi kotiin Niemen linjalyönnillä.

Tahkon Teemu Nurmio, 27, ja Korhonen, 42, muodostivat erikoisen kahden miehen kerhon. He ovat pelanneet pääsarjaottelun neljässä maassa.

He olivat 2017 Kouvolan Pallonlyöjien väreissä pelaamassa Joensuun Mailaa vastaan Tukholmassa ja kohtasivat toisensa 2019 Tallinnassa, jolloin Nurmio edusti IPV:tä ja Korhonen Tahkoa.

”Onhan kivaa kokea muutakin kuin Suomen kentät. Oli piristävää päästä 15 vuoden tauon jälkeen harjoitusleirille Aurinkorannikolle”, Korhonen sanoi.

Tuliko palovammoja?

”Suojauduin niin hyvin, ettei tullut. Pelinjohtajamme Raimo Bragge poltti 1983 itsensä niin pahasti, että häneltä jäi silloin harjoitusottelu pelaamatta.”

Mihin ottelun viemällä sinut saisi pitkittämään uraasi?

”Australia olisi kiva. Olimme siellä syksyllä 2012 maailmancupissa omakustannematkalla. Aktiivipelaajista mukana olivat ainakin Henri Puputti, Sami Haapakoski ja Henri Heinäheimo.”

IPV:n palkitut olivat kaksi juoksua tuonut lukkari ja vaihtaja Rasmus Surakka (5 kärkilyöntiä/5 yritystä) ja yhden juoksun lyönyt kapteeni Sasu Toikka (7/7).

Tahkon osaavimmat olivat lukkari Alanen (2/4) ja aiemman lukkarin roolinsa kakkospolttajaksi vaihtanut Eskelinen (7/9).

Superpesiksen kotimaan sarja-avaus on torstaina 11. toukokuuta, kun mestaruutta puolustava Vimpelin Veto isännöi Alajärven Ankkurien nousijajoukkuetta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat