Snookerin MM-kisat ovat parhaillaan menossa Sheffieldin Crucible-teatterissa.
Vaikka turnauksen voittaja selviää vasta myöhään vapunpäinä 1. toukokuuta, yksi turnauksen voittajista on jo selvillä, jyväskyläinen yritys, Taom.
Taom on viime vuosina tullut vahvasti mukaan snookeriin ja biljardiin kehittämällään ”varisemattomalla” liidulla, jota hierotaan snooker- tai biljardikepin kärkeen, tippiin, jotta lyöntiin saa riittävän kierteen. Taom valmistaa liidut tehtaallaan Jyväskylässä.
Taomin liidut ovat snookerammattilaisten suosiossa.
Snookerin MM-kisojen avauskierroksen 32 pelaajasta todennäköisesti 31 käytti Taomin liitua tai kuten etenkin biljardin pelaajat sanovat, kiksiä.
Se yksi on seitsemänkertainen ja hallitseva maailmanmestari Ronnie O’Sullivan.
”Mielestäni siellä ei pitäisi olla ketään muuta kuin Ronnie, joka pelaa vanhan liiton liiduilla. Tämä ei ole sataprosenttinen fakta, sillä en ole MM-kisojen alla käynyt kyttäämässä jokaista pelaajaa”, kertoo Taomin toimitusjohtaja Toni Ursin.
Ursinin mukaan ainoa mahdollisuus siihen, että joku muukin käyttäisi jotain toista liitua on se, että pelaaja olisi aivan äskettäin vaihtanut liitumerkkiä.
Kun O’Sullivan pelaa, hänen ”erilaisuutensa” liiduissa näkyy, sillä englantilaisen lyödessä valkoista liitupölyä varisee pöydän pinnalle selkeästi enemmän kuin muilta pelaajilta.
Taomin liidut eivät ole O’Sullivanillekaan vieras asia. Hän on niitä joskus kokeillut, ja Ursinin mukaan kiinnostustakin on ollut.
”Emme ala patistella, mutta on sieltä oltu aika montakin kertaa yhteyksissä. Hän osaa olla bisnesmies ja miksei olisi, kun hänellä on siihen mahdollisuus.”
Miten bisnesmiesmäisyys näkyy?
”Jos haluamme, että hän pelaa meidän kamoillamme, niin kättä taskuun.”
Toisin sanoen O’Sullivan haluaisi tuhdin korvauksen, että hän käyttäisi Taomin liituja.
Pääosin Taomin markkinointi on kuitenkin sitä, että he lahjoittavat huippupelaajille liituja. Lisäksi joillakin pelaajilla on paidassaan Taomin mainos.
Ursinin mukaan MM-kisoilla on erityinen merkitys myös Taomille.
"Onhan MM-kisat aina MM-kisat. Vaikea tietty sanoa, millainen merkitys on tänä vuonna, mutta aina se aloittaa hypen ja teettää meillä lisää työtä [tilauksia].”