”Makea ja haastava” – Susijengin MM-lohko sai valmentajien suut napsumaan

Susijengin alkulohko voi olla kulinaristin unelma, mutta pelillisesti huippukova Suomi kohtaa MM-turnauksessa Japanin, Australian ja Saksan ensi syksynä.

Lassi Tuovi ja Hanno Möttölä seurasivat MM-arvontaa Urhean tiloissa.

| Päivitetty

Äärimmäisen kova, mielenkiintoinen, makea ja haastava olivat sanoja, joilla koripallomaajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi ja Hanno Möttölä kuvailivat Suomen alkulohkoa MM-turnauksessa.

Suomi pelaa Okinawassa Saksaa, Australiaa ja isäntämaa Japania vastaan.

Parhaat kaksi pääsevät jatkolohkoon, ja siihen ryhmään Susijengi haluaa.

”Ensimmäinen tunne on, että vihdoin, kun tietää, että on odotettu”, Tuovi viittasi arvontaan Urhean liikuntakompleksissa, kun argentiinalainen koripallolegenda Luis Scola oli nostanut Suomen arvontalapun esiin.

”Siitä on mahdollisuus mennä jatkoon, mutta meillä ei ole hirveää suosikin viittaa. Lähtökohta on, että päästään meidän omimpaan eli olemaan altavastaajia.”

Suomi pelasi MM-turnauksessa Bilbaossa 2014, mutta silloinen paikka tuli villillä kortilla, joka Koripalloliiton piti ostaa.

Enää ei tarvinnut lompakkoa avata, kun Susijengi hankki paikan Japanin, Filippiinien ja Indonesian MM-turnaukseen ensimmäisenä eurooppalaisena maana.

”Australia voi heidän materiaalillaan pelata MM-finaalissa ja Saksa on osoittanut, että hekin pystyvät menemään tosi pitkälle. Sinänsä haaste on kova. Mielenkiintoinen lohko.”

”Saksasta tiedetään, että he ovat vahva joukkue. Heillä on niin laaja materiaali. He tulevat pelaamaan MM-kisoissa, jos eivät mitaleista, jatkopeleissä pitkälle hyvin varmasti.”

MM-arvonnoissa oli tietty sijoituskaavio, joka olisi voinut viedä Suomen vaikkapa Yhdysvaltoja vastaan. Pelipaikkakuntina Susijengille olivat tarjolla Okinawan ohella Manila ja Indonesian Jakarta.

Susijengi pelasi ja leireili viikon Okinawassa kesällä 2021. Silloin joukkue kohtasi Japanin, sai nähdä pelipaikat ja kaupungin. Vain koronarajoitukset estivät aidon tunnelman syntymisen.

MM-turnauksessa ei ollut tarjolla helppoja lohkoja, mutta Yhdysvallat sai niin kevyen lohkon kuin mahdollista. Yhdysvallat tuskin kompuroi ihan helposti.

Tuovi arvelin arvonkaavion perusteella, että Suomen ensimmäinen peli on Australiaa vastaan.

”Siihen peliin lähdetään lataamaan ja tekemään ensimmäistä yllätystä.”

Suomen menestyminen ja yllätysten rakentaminen perustuu paljon tuttuun pelisysteemiin ja Lauri Markkasen tehoisin. Tuovi ei ollut huolissaan, vaikka Markkanen suorittaa armeijaa. Esteitä MM-turnaukseen valmistautumiselle ei ole.

Faneille matka Japaniin on helppo, mutta kallis. MM-kisakaupunkeihin halpoja reppumatkoja ei ollut edes tarjolla.

”Todella hieno tapahtuma fanien näkökulmasta. Vastassa on kaksi absoluuttista maailman huippua ja kotiyleisön tukema Japani”, Hanno Möttölä sanoi.

Möttölä sanoi, että muutama lohko olisi ollut helpompi, mutta ei halunnut nimetä niitä.

”Meidän tavoite on päästä mahdollisimman pitkälle ja ottaa Okinawalta kone Manilaan.”

Möttölä ei olisi heittänyt Suomea Yhdysvaltojen kanssa samaan lohkoon, vaikka Kreikan kanssa Susijengi on tullut toimeen.

”USA on aika monelle joukkueelle automaattinen tappio. Kreikkaa vastaan ollaan pärjätty erinomaisesti, mutta se on spekulaatiota. Makea lohko, mutta kilpailullisesti äärimmäisen haastava”, Möttölä sanoi Suomen vastustajakolmikosta.

On Okinawassa muitakin hyvin puolia kuin paikan tuttuun ja tutut puitteet.

”Valmennuksessa on monta kulinaristia, ja mielellään ollaan Japanissa”, Möttölä sanoi.

Koripallon MM-turnaus pelataan Japanissa (Okinawa), Filippiineillä (Manila) ja Indonesiassa (Jakarta) tämän vuoden syksyllä 25.8.–10.9.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat