FC Haka–FC Honka 1–1
Keskikenttäpelaaja Jerry Voutilaisen vakava loukkaantuminen synkisti espoolaisen FC Hongan illan jalkapallon Veikkausliigan ottelussa FC Hakaa vastaan.
Voutilainen sai kovan iskun vasemman nilkkansa sisäsyrjään ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Hakan Logan Rogerson osui pallon lauottuaan Voutilaisen jalkaan.
28-vuotias Voutilainen kaatui tuskaisen näköisenä Tehtaan kentän tekonurmelle. Hänet kannettiin kentältä paareilla ja vietiin jatkotutkimuksiin ambulanssilla.
Maanantain ainoan liigaottelun pisteet tasattiin lukemin 1–1. Honka nousi tasoihin 90. minuutilla, kun Kevin Jansen upotti rangaistuspotkun ohi Aatu Hakalan.
”Ei minua kyllä miellytä, eikä varmasti meidän joukkuettakaan. Vaikea näitä pelejä on voittaa, jos emme pysty viimeistelemään tehokkaammin”, Ville Koski kertasi tulosta Ruutu-palvelun haastattelussa.
Pallo vietiin pilkulle, kun Hakan Fallou Ndiaye huitaisi oikealla kädellään Koskea kasvoihin. Päätuomari Dennis Antamo ei tilannetta nähnyt, toisin kuin keskiviivan tuntumasta sivurajalta seurannut avustava erotuomari.
”Koetin vähän päästä vastustajan ihon alle ja tönin sitä puhtaalla pelillä. Kaveri huitaisi sitten aika kovaa naamaan. Hyvä, että joku oli hereillä ja näki sen tilanteen”, Koski sanoi.
Honka joutui takaa-ajajaksi, kun Eero-Matti Auvinen maalasi Maksim Rudakovin taakse Ryan Mahutan oikean laidan sivuvaparista.
Mahuta lähetti kierteisen vapaapotkun takatolpalle, ja täysin vapaaksi unohdettu Auvinen puski pallon Rudakovin ulottumattomiin 57. minuutilla.
Koski kertoi Hongan luoneen maanantaina tarpeeksi uhkaa Hakan maalille, mutta arveli joukkueensa viimeisten ratkaisujen olleen huonoja.
”Ei tiedetä, vedetäänkö vai syötetäänkö, ja syötöt menevät kaiken lisäksi vastustajalle. Tänään oli aihioita tehdä useampi maali, mutta ei tehty.”