Tätä ei ole hetkeen nähty.
Lähes 50 venäläistä urheilijaa marssi viime perjantaina yhtenä ryhmänä avajaisseremoniaan, jossa Venäjä käytti maansa nimeä, lippua ja kansallishymniä.
Vaikka maa on Ukrainan sodan jälkeen sysätty sivuun monilta kansainvälisiltä urheilunäyttämöiltä ja sen maatunnukset ovat pannassa, kukaan ei pannut hanttiin kyseiselle marssille – päinvastoin.
Venezuelassa järjestettävissä Alba Gamesissa Venäjällä on lupa olla Venäjä, esitellä maansa lippua ja marssia ylväästi kansallishymninsä soidessa.
Kansa jakoi venäläisille suosionosituksia seisaaltaan maansa johtajan väkevästä kehotuksesta. El Paísin mukaan Venezuelan presidentti Nicolás Maduro Moros kuvaili ryhmää ”vastarinnan delegaatioksi maailmalle.”
Yleisöstä suurin osa oli Venezuelaa hallitsevan Yhdistyneen sosialistisen puolueen kannattajia ja virkapukuisia valtion työntekijöitä. El Paisin mukaan paikalle kärrättiin kuorma-autolasteittain sotilaita, jotka vaihtoivat univormunsa valkoisiin t-paitoihin ennen hurraa-huutoja.
Yleisö osoitti suosiotaan Venäjälle.
Baseballstadionilla järjestettyyn avausseremoniaan oli saapunut useita lähialueiden asukkaita. Heidät oli houkuteltu paikalle täyttämään osallistumiskiintiötä lupaamalla ruokaa kuten spagettia ja isoissa muovipusseissa paikalle toimitettuja hot dogeja.
Hallitusta tukevien mielenosoitusten tapaan valtion työntekijät jakoivat kansalaisille muistilehtiöitä, joihin nämä saivat kirjoittaa nimensä ja muita henkilökohtaisia tietoja osoittaakseen paikallaolonsa.
Vuodesta 2011 järjestetyn Alba Gamesiin osallistuu 11 valtiota. Mittelöissä ovat mukana Antigua ja Barbuda, Grenada, Saint Kitts ja Nevis, Saint Vincent ja Grenadiinit, Saint Lucia, Bolivia, Venezuela, Kuuba, Nicaragua ja Venäjä.
Venäjä osallistuu näytösluontoisissa kilpailuissa nyrkkeilyyn, rantalentopalloon, painonnostoon, rytmiseen kilpavoimisteluun, pöytätennikseen ja karateen. Muita lajeja ovat muun muassa kehonrakennus, uinti, šakki ja domino.
Venäläisnyrkkeilijä valmistautumassa otteluunsa.
Venezuela on kärsinyt Nicoás Maduro Morosin aikakaudella kärsinyt taloudellisista ongelmista ja sekasotkuista.
Se ei ole välttynyt myöskään poliittisilta ja sosiaalisilta kriiseiltä. Maasta on muuttanut muualle miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi opettajat ja sähköalan työläiset kituuttelevat viiden dollarin eli noin 4,5 euron kuukausipalkalla.
Presidentti yrittää pitää kiinni vallankahvasta ja tekee kaikkensa suosionsa kasvattamiseksi. Yksi keino on näyttävän urheilutapahtuman järjestäminen.
Nicolás Maduro Moros on Venezuelan diktaattori.
Urheilun ja geopoliittisen talouden professori Simon Chadwick kommentoi Alba Gamesin järjestämistä tänä vuonna laajassa perspektiivissä.
Chadwikin mukaan urheilusta on tullut nopeasti politiikan ja strategian väline, jota hallitukset käyttävät kohtaamiinsa maantieteellisiin, poliittisiin ja taloudellisiin haasteisiin.
"Urheilua voidaan käyttää, kun yritetään tuottaa positiivisia taloudellisia vaikutuksia, halutaan käyttää pehmeää valtaa tai käyttää maan luonnonvaravaroja tuottavasti. Valitettavasti joidenkin kisaisännyyksien taustalla on kerskakulutusta, korruptiota ja sotilaallisia tarkoitusperiä”, hän sanoi El Paísille.