Henrik Dettmann sivaltaa suomalaisia urheilu­toimittajia kehuessaan Lauri Markkasen NBA-palkintoa

Maajoukkueen entinen päävalmentaja Henrik Dettmann ei silittele suomalaisia urheilutoimittajia.

Lauri Markkanen valittiin NBA:n parhaiten kehittyneeksi pelaajaksi.

| Päivitetty

”Tämä ei ollut mikään suomalainen Vuoden urheilija -valinta. Tämä on tehty asiantuntemuksella”, Suomen koripallomaajoukkueen entinen päävalmentaja ja nykyinen Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann sanoo suorasanaiseen tyyliinsä.

Dettmann puhuu Lauri Markkasen saamasta NBA:n vuoden kehittynein pelaaja -palkinnosta. Valinnasta vastasi sata koripallotoimittajaa.

”Joku voi sanoa, että tämähän on toimittajien [kuten Vuoden urheilija -valinta] näkemys. Kyllä tässä on ammattiosaajien suvereeni näkemys. Tähän ei jäänyt jossittelua.”

Jossittelua ei jäänyt, sillä Markkasen valinta oli selkeä. Ehdolla oli kolme pelaajaa ja Markkanen sai muun muassa ykkösvalintoja 69 kappaletta.

Henrik Dettmann

Dettmann korostaa, että palkinto on myös Markkaselle tärkeä asia.

"Arvo on siinä, että pelaaja pystyy illasta toiseen suoriutumaan omaan kykyynsä nähden mahdollisimman korkealla tasolla. Siitähän urheilussa on lopulta kysymys. Jokaisella meillä on oma potentiaalimme. Mitä useammin pystymme sen saavuttamaan, sitä palkitsevampi se on itse urheilijalle.”

Palkinto tuli myös ensimmäisen Utah Jazz -kauden jälkeen. Markkanen pelasi aiemmin Chicago Bullsissa ja Cleveland Cavaliersissa.

Dettmann näkee, että Markkasen uran kannalta Utah Jazz antoi uuden mahdollisuuden.

”Elämässä on paljon sattumia ja pitää olla hyviä sattumia. Tässä yksi hyvä sattuma oli treidi [pelaajavaihto], joka niin sanottujen asiantuntijoiden mukaan oli tuolloin Markkaselle katastrofi. En itse pitänyt sitä katastrofina eikä myöskään Lauri pitänyt. Hän näki siinä mahdollisuuden”, Dettmann korostaa.

”Jo seuraavana päivänä Lauri pohti, missä perheen pitäisi asua. Se kertoo realismista, näin mennään, elämä vie ja sitä eletään. Siinä ei ollut perinteistä suomalaista ajatusta siitä, että joukkue on niin hyvä kuin sen heikoin lenkki ja sitten ruvetaan miettimään, missä kaikessa ollaan tosi huonoja ja ollaankin jo hävitty peli.”

Dettmann muistuttaa myös maajoukkueen merkityksestä Markkasen kehittymiselle.

”Maajoukkueessa pelaaminen on ollut Laurille todella iso etu. Vastaavia esimerkkejä löytyy esimerkiksi [Dirk] Nowitzkin kautta [Saksan maajoukkueessa].”

Tällä kaudella Markkanen on saavuttanut yhden suurista tavoitteistaan eli pääsyn NBA:n tähdistöotteluun. Lisäksi nyt tuli parhaiten kehittyneen pelaajan palkinto. Mitä seuraavaksi?

”Sanoin Laurille, että kun hän saa kaksi kertaa tuon palkinnon, hän pääsee loppuelämäkseen TNT:n studioon Shaqin [Shaquille O’Neill] ja Charles Barkleyn kanssa arvioimaan muita pelaajia”, Dettmann toteaa ja nauraa.

Entäpä se Vuoden urheilija -palkinto?

”Pitää nyt katsoa, mitä erilaisia kyläkilpailuja vuoden aikana järjestetään. Hiihtokelit olivat jo huonot. Kun urheilutoimittajista vain reilu 50 prosenttia osallistuu äänestykseen, se kuvastaa pelkästään fanien mielipidettä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat