Konkurssiin ajautuneesta Kymiringistä on kiinnostunut useampi ostajakandidaatti. Yksi heistä on F1-tähti Valtteri Bottas jonkin sijoittajaryhmän mukana.
Formulakuski vieraili tiistaina Lahdessa, kertomassa 10. kesäkuuta Salpausselän maastoissa järjestettävästä sorapyöräilytapahtumasta (FNLD GRVL), jonka hän on ideoinut yhdessä elämänkumppaninsa Tiffany Cromwellin kanssa.
Valtteri Bottas, kiinnostaako Kymiringin ostaminen konkurssipesästä?
”Hankala kysymys. Vastaan siihen, että kyllä ja ei. Olen keskustellut potentiaalisten ostajakandidaattien kanssa Kymiringiin sijoittamisesta ja on siis mahdollista, että lähtisin mukaan. Kaipaan kuitenkin nyt ensin lisäselvitystä siitä, missä asioissa tarkalleen ottaen mennään”, Bottas kommentoi.
”Mielestäni Kymiringistä voi edelleen saada ihan toimivan konseptin.”
Saneerausohjelman laatija Klaus Majamäki sanoi HS:n haastattelussa 13. huhtikuuta uskovansa, että ostajia löytyy.
”Arvelen, että useampi potentiaalinen ostaja ilmaantuu, joiden kanssa konkurssihallinto pääsee neuvottelemaan kaupasta.”
Onko tästä myös tarkempaa tietoa?
”On.”
Ovatko mahdolliset ostajat Kymiringin kanssa tekemisissä jo nyt?
”En räpäytä edes silmiäni. En voi sanoa mitään.”
Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell säteilivät kilpaa auringon kanssa.
Kymiring oy:llä on velkaa yli 20 miljoonaa euroa. Yhtiö hakeutui konkurssiin, koska saneerausohjelman toteuttaminen ei onnistunut. Ensimmäinen epäonnistuminen oli oman pääoman hankkimisen kariutuminen.
”Se oli pettymys, että kolmen miljoonan euron omaehtoista pääomaa ei saatu kasattua”, totesi Majamäki.
Kariutuminen tapahtui aivan viime hetkillä viime maaliskuussa, kun ulkomainen sijoittaja vetäytyi. Majamäki vakuutti, että kyse oli todellisesta tilanteesta.
”Olen ollut joissain neuvotteluissa mukana. Siinä oli vakavasti otettavat ja uskottavat neuvottelut.”
Mikäli ostaja löytyy, kesällä radalla voi olla myös toimintaa. Sen sijaan MotoGP-tasoiset kilpailut eivät ole todennäköisiä lähivuosina.
”Toivottavasti asiaan löytyy joka tapauksessa pian jokin ratkaisu. Olisi sääli, jos joku ei lähtisi pyörittämään rataa”, Bottas linjasi tiistaina.