Snookerin MM-kisojen toisessa välierässä koettiin kohtuullisen erikoinen hetki ottelun kolmannessa erässä.
Nelinkertainen maailmanmestari, englantilainen Mark Selby, joka tunnetaan myös turvalyöntien mestarina, löi valkoisen pallon aivan kiinni punaiseen palloon vallin vieressä.
Tästä alkoi lukuisten hipaisulyöntien putki, jonka aloitti pohjoisirlantilainen Mark Allen. Molemmat pyrkivät pitämään valkoisen pallon lähes kiinni punaisessa pallossa.
Selby myös löi kaksi kertaa valkoista palloa niin ohuesti, että hän ei osunut ollenkaan punaiseen palloon. Allen sai molemmista neljä pistettä.
Vähitellen tilanne alkoi huvittaa molempia pelaajia ja myös ottelun tuomaria.
”Niin tylsää”, totesi Selby ja koko Sheffieldin Crucible-teatterin yleisö räjähti nauramaan.
Lopulta Selby kyllästyi tilanteeseen ja löi valkoisen pallon pöydän toiseen päätyyn.
Kaksikon ensimmäisen jakson jälkeen Allen, joka ei ole urallaan yltänyt MM-finaaliin, johtaa erin 5–3. Finaalipaikkaan tarvitaan 17 erävoittoa.
Toinen kahdeksan erän jakso pelataan tänään perjantaina kello 16.30 alkaen. Loput kaksi jaksoa pelataan lauantaina.
Toisessa välierässä Kiinan Si Jiahui johtaa Belgian Luca Breceliä niinikään erin 5–3. Kaksikko jatkaa urakkaansa perjantaina iltapäivällä.