Parta ja tukka lähtivät vain parin tunnin unien jälkeen – sitten jatkuivat Tapparan bileet

Tappara valmistautui torijuhliin laittamalla hiukset ja parrat kuntoon.

Casimir Jürgensin tyyliin parta kuuluu pudotuspelien ulkopuolellakin.

| Päivitetty

Tampere.

Perjantaina aamupäivällä yhdentoista aikaan tamperelaisen parturiliikkeen ovesta kulki sisään porukkaa mitalit kaulassa.

Tapparan tuoreita Suomen mestareita ja taustajoukon jäseniä asteli sisään leikkauttamaan hiuksiaan ja partojaan.

Mestaruuden voittamisen jälkeen joukkue oli piipahtanut muutaman tunnin yökerhossa ja saunonut Nokia-areenan hotellin saunatiloissa. Yöunia on nukuttu arvioiden mukaan kolmisen tuntia.

Mutta torijuhla on vasta tulossa, ja ennen sitä pitää siistiytyä.

Ennen pelaajia tuoliin ehtii istahtaa tuttu ääni kaikille Nokia-areenan Tappara-katsojille. Kuuluttaja Petri Kääriäinen – tai Kääriäisen Petri, kuten mies itsensä aina otteluissa esittelee – on saapunut paikalle.

Petri Kääriäisen hiustyyli lyheni reilusti.

Kääriäisellä on perspektiiviä Tapparaan. Hän kertoo kuuluttaneensa Tapparan pelejä kuudella vuosikymmenellä, ensimmäistä kertaa 1970-luvulla. Ratkaisevan ottelun kertaus tulee luonnostaan.

”Pommitettiin veskari vaihtoon, ja kaikki näytti äärimmäisen hyvältä. Yhtäkkiä 3–4 tauluun ja ’Vellu’ vetää viimeisellä sekunnilla tasoihin. Kyllä se vähän sykähdyttää vanhempaa miestäkin”, Kääriäinen sanoo.

"Oli valmiiksi paperit tehtynä, että seuraava ottelu lauantaina Lahdessa, että siellä nähdään”.

Niitä ei tarvittu. Lauantaina Tappara on mestaruusjuhlissa Tampereella, ei pelaamassa Lahdessa.

Juhlahumu on käynnissä, ja Kääriäiselle on valmiina uusi euroviisuhenkinen lempinimi.

”The Real Käärijä”, kuuluu huuto pelaajajoukosta.

Niko Hovinen (vas.), Niko Ojamäki ja Waltteri Merelä odottamassa parturiin pääsyä.

Eräs muhkeimmista parroista koko Tapparan joukkueessa on puolustaja Casimir Jürgensillä. Hänen kohdallaan parta kuuluu olennaisena tyyliin läpi kauden, pelattiinpa pudotuspelejä tai ei.

Siloposkisena vietetystä ajasta on vierähtänyt jo tovi.

”Varmaan kuudesta kahdeksaan vuotta”, Júrgens muistelee.

Jürgens viettää penkissä reilun tovin. Parran kanssa käytettävä aika on miehelle tuttua.

”Kyllä viikoittain tulee kotona siistittyä, mutta ei isompaa remonttia”, Jürgens sanoo.

Casimir Jürgensin tyyliin parta kuuluu jatkuvasti.

Kenties pienimmällä muokkauksella leikkaustuokiossa pääsee laitahyökkääjä Petteri Puhakan hiusten kanssa.

Alokas Puhakka asteli armeijaan samassa saapumiserässä koripallotähti Lauri Markkasen kanssa. Pudotuspeliparrasta on pitänyt sen vuoksi luopua jo ennen 17. huhtikuuta alkanutta palvelusta.

”Toki sitä ei ihan hirveästi ollut”, Puhakka sanoo.

Puhakka kävi ilmoittautumassa palvelukseen, mutta viipyi vain muutaman tunnin. Paluu Santahaminaan koittaa pian.

”Tiistaina kello 7.00 olla paikan päällä. Piti saada letti minttiin.”

Alokas Petteri Puhakan hiustyyli on armeijaan sopivaa mallia.

Pitkä kevät mahdollisti pitkän poissaolon. Paikallisvastustaja Ilveksessä pelaava Matias Mäntykivi on Puhakan mukaan ollut kasarmilla viime päivät. HIFK:n maalivahti Roope Taponen aloitti samaan aikaan, mutta on nyt maajoukkueen mukana.

Markkaseen Puhakka ei ehtinyt pikavisiittinsä aikana tutustua.

"Varsinkin EM-kisoissa Susijengin pelejä tuli seurattua. Jonkun verran myös NBA:ta. Tietää minkä luokan kaveri siellä on.”

Puolustaja Joni Tuulolan istuessa parturoitavaksi yksi asia tulee heti selväksi.

”Takaa ei missään nimessä”; Tuulola ilmoittaa alkajaisiksi.

Se toive toteutetaan. Tuulola saa pitää takatukkansa. Parta sen sijaan lähtee pois.

Viikset Tuulola on valmis ajelemaan, mutta mielipide vaihtuu lennosta leikkaajan suosituksesta. Tuulola innostuu vertaamaan itseään toiseen urheilijaan.

”F1-urheilija Valtteri Bottas on rokannut tämän tapaista lookia. Pakko vähän matkia”, Tuulola sanoo.

”Pakko antaa kampaajalle iso hatunnosto. Teki ihan suhteellisen tyylikkään lookin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat