Lähes koko elämänsä Kirkkonummella asunut Keni Aliu, 23, on ammattinyrkkeilijä, jonka lupaava ura oli päättyä dramaattisella tavalla rajun painonpudotuksen takia.
A-junioreiden EM-pronssia ja PM-kultaa 2016 voittanut Aliu oli yksi Suomen suurimmista olympiatyylin nyrkkeilylupauksista, kunnes hänen valmentajansa halusi nyrkkeilijän siirtyvän yhtä alempaan painoluokkaan olympiakarsintoja varten vuonna 2020.
Se tarkoitti, että silloin 91-kiloisissa otelleen Aliun piti karistaa 14 kiloa terveestä kehostaan.
”Ei missään nimessä”, Aliu kertoo ajatelleensa ensimmäisenä, mutta hänen mielensä muuttui pian kokemansa painostuksen seurauksena.
Valmentaja ei Aliun kertoman mukaan juuri perustellut, miksi nyrkkeilijän pitäisi laihduttaa 81-kiloisten painoluokkaan.
Aliun mukaan valmentaja pyysi kerran urheilijaa nostamaan paitaansa, jolloin hän tarttui Aliun alavatsasta kiinni tokaisten:
”Tästä voi ottaa kymmenen kiloa pois.”
Aliu ei voinut painonpudotuksen aikana syödä kuin yhden täysipainoisen aterian ja muutaman kevyen välipalan päivässä, jotta hänen painonsa pysyi noin 83 kilossa.
Samaan aikaan Aliu harjoitteli 15 kertaa viikossa. Hänen kehonsa rasvaprosentti putosi vain 3,7:ään.
”Jos söin yhtään enempää, painoni nousi heti”, Aliu sanoo.
Urheilijan keho ei kuitenkaan kestänyt raakaa dieettiä ja ärhäkkää laihduttamista.
Itseään kuukausia kituuttanut Aliu otteli viimeiset matsinsa ennen kahden vuoden totaalista taukoa maaliskuussa 2020. Sen jälkeen hänen terveytensä ja motivaationsa murtuivat täysin.
Nyt Aliu kertoo, mikä sai hänet palaamaan takaisin lajiin, joka tuhosi hänen terveytensä vuosiksi.
”Tajusin sen vasta, kun katsoin itseäni peilistä ja aloin miettiä, mitä olen oikein tehnyt omalle elämälleni.
Puolustusvoimissa työskentelevä Aliu oli viettänyt olympiakarsintojen jälkeen vuoden päivät masennuksen kanssa kamppaillen.
Rytmihäiriöt, ylirasitustila, motivaation puute ja elämänilon katoaminen olivat sulkeneet hänet täysin omiin oloihinsa.
Aiemmin koko elämänsä nyrkkeilylle antanut Aliu ei voinut enää urheilla. Hän ei pystynyt tekemään mitään.
Työ oli ainut asia, joka sai hänet nousemaan sängystä aamuisin.
Entinen tavoitteellinen urheilija oli lihonut karsintojen kireästä kunnosta peräti 37 kiloa ja painoi nyt lähes 120 kiloa.
Olo hänen kehossaan oli täysin vastakohta aiemmalle.
”En tehnyt yli vuoteen yhtään treeniä, mutta söin silti kuin urheilijat, eli paljon. En ollut koskaan aiemmin saanut tehdä tai syödä mitä haluan, joten elämäntapani menivät yhtäkkiä aika huonoiksi”, Aliu muistelee.
”Tajusin sen vasta, kun katsoin itseäni peilistä ja aloin miettiä, mitä olen oikein tehnyt omalle elämälleni.”
Keni Aliu edustaa kirkkonummelaista Elite Boxing -tallia.
Aliuta peilistä tuijottaneet kasvot eivät olleet enää sen saman nyrkkeilystä innostuneen pojan, josta paistoi vilpitön ilo ja aito into, kun pääsi salille harjoittelemaan. Nuori mies tajusi unohtaneensa matkan varrella perimmäisen syyn siihen, miksi harrasti nyrkkeilyä.
Lapsena ja nuorena Aliu nyrkkeili, koska se oli kivaa.
Aliu aloitti harrastuksen 9-vuotiaana voidakseen purkaa loputonta energiaansa, joka oli saanut hänet ala-asteella painimaan kavereidensa kanssa ja istumaan sen seurauksena jälki-istunnossa.
Vuosien jälkeen ilo tekemisestä oli kadonnut, ja Aliu nyrkkeili vain siksi, koska oli siinä hyvä. Hän ei enää itse päättänyt, mitä tekee tai miten harjoittelee, vaan valmentajan sanasta tuli laki.
”Silloin, kun urheilija saavuttaa jotain ja hänestä tulee jotain, hän ei enää itse ohjaa sitä hommaa. Joku toinen ottaa ratin ja ohjaa hänen puolestaan”, Aliu havainnollistaa.
Peilin eteen pysähtynyt Aliu halusi saada takaisin terveytensä ja nautinnon urheiluun. Hän asteli pitkän tauon jälkeen nyrkkeilysaliin vuonna 2022 havahtuen siihen, että hänen kuntonsa oli romahtanut.
Se oli kova isku vasten kasvoja urheilijalle, joka oli aiemmin tottunut loistamaan kaikessa parhaana.
"Ennen kuin rupesin pudottamaan painoa, juoksin Cooperin testissä 3 380 metriä. Sitten, kun rupesin taas tauon jälkeen harjoittelemaan, juoksin 2 700. Hengästyin vain siitä, että kävelin tai nousin portaita”, nyrkkeilijä kuvailee.
Painon pudottaminen itselleen sopivaksi ei ollut helppoa arjen sumuun eksyneelle nuorelle miehelle. Aliu joutui tekemään kaiken työn yksin, sillä kukaan ei auttanut häntä enää silloin, kun alkoi mennä huonosti.
”Kaikki tuki silloin, kun menestyin, mutta kukaan ei ollut kyydissä enää sitten, kun en pystynyt enää nyrkkeilemään huonon terveydentilan takia. Se on aika karua”, Aliu pohtii vakava ilme kasvoillaan.
Keni Aliu nähdään jälleen ammattinyrkkeilyillassa 28.4.
Aliu ehti urheilla ja otella muutaman kerran vuoden 2022 aikana, kunnes sai käänteentekevän tarjouksen seuraavana vuonna.
Kirkkonummelainen nyrkkeilytalli Elite Boxing, jossa oli Aliulle ennestään tuttuja ihmisiä taustavoimina, tarjosi Aliulle ammattisopimusta.
”Ei ollut todellakaan vaikea sanoa kyllä”, Aliu hymyilee.
Aliu siirtyi olympiapuolelta ammattinyrkkeilyyn ja aloitti kirkkonummelaisen nyrkkeilylegendan Amin Asikaisen valmennuksessa. Hän debytoi ammattipuolella voittaen bulgarialaisen Milen Paunovin viime maaliskuussa kotiyleisön edessä.
Tavoitteellisesti harjoitteleva Aliu kokee, että ammattinyrkkeilyssä urheilijasta pidetään huolta paremmin kuin olympiatyylin puolella.
”Olympianyrkkeilyssä urheilijoita on niin paljon, että jos yksi jää pois, siellä ruvetaan vain työntämään fokusta johonkin toiseen”, hän huokaisee.
””Jos joku romahtaa, palaa sen jälkeen takaisin ja vielä sen jälkeen menestyy, sellaiset tarinat muistetaan ikuisesti.”
Nyt Aliu urheilee terveys edellä – nyrkkeily tulee vasta seuraavana.
Euroopan mestaruutta neljän vuoden sisällä tavoitteleva Aliu haluaa ohjeistaa nuoria urheilijoita miettimään itse omat rajansa ennen kuin lähtee muuttamaan omaa harjoitteluaan, ruokailuaan tai painoaan jonkun muun käskystä.
”Se on ihan jokapäiväistä, että nuori urheilija pudottaa painoa johonkin kilpailuun, jolla ei ole oikeasti mitään merkitystä. 15-vuotiaan ei pitäisi pudottaa painoa, vaan sen pitäisi antaa kasvaa.”
Jos Aliu saisi nyt tehdä toisin, hän ei olisi pudottanut painoaan valmentajansa siihen painostaessa. Toisaalta elämänilon kerran menettäneenä Aliu tietää, ettei halua enää koskaan takaisin pohjalle.
Feenikslintuna kehiin palannut Aliu tahtoo jäädä tarinansa kanssa ihmisten mieliin ja toimia varoittavana esimerkkinä nuorille urheilijoille.
Yksi ajatus on motivoinut häntä jatkamaan kaikista vaikeimpinakin hetkinä.
”Menestyneet ihmiset muistetaan aina hetken aikaa, kunnes ne unohdetaan. Mutta jos joku romahtaa, palaa sen jälkeen takaisin ja vielä sen jälkeen menestyy, sellaiset tarinat muistetaan ikuisesti.”