Šakin maailmanmestaruus ratkeaa viikonlopun aikana, mutta kahden pelaajan välinen ero löytyy todennäköisesti vasta katkaisupeleistä, joita voi kutsua myös šakin rangaistuslaukauksiksi, kuten The Guardian toteaa.
Kazakstanissa pelattavassa MM-finaalissa ovat vastakkain Venäjän Jan Nepomniaštši ja Kiinan Ding Liren. Torstaina kaksikko pelasi jälleen tasatuloksen, ja tilanne on nyt 6,5–6,5.
Jos myös lauantaina pelattava ottelu päättyy tasan, tilanteessa 7–7 ei enää jatketa klassisen šakin säännöillä.
Sunnuntaina kello 12 Suomen aikaa on edessä pudotuspelit, joissa ensin pelataan nopean šakin säännöillä ja seuraavaksi pikašakkia.
Šakin maailmanmestari on neljä kertaa aiemmin ratkaistu nopeissa katkaisupeleissä. Edellisen kerran tähän ratkaisuun on päädytty vuonna 2018, jolloin Norjan Magnus Carlsen voitti Yhdysvaltojen Fabiano Caruanan.
Carlsen on hallitseva maailmanmestari, mutta hän kieltäytyi osallistumasta MM-finaaliin. Nepomniaštši voitti MM-karsintaturnauksen ja Carlsenin tilalla pelaava Ding oli karsintaturnauksen kakkonen.