Suomalaiset Esa Gustafsson ja Pekka Viita selvisivät maaliin hurjassa triathlonkisassa Nepalissa, mutta ilman kommelluksia ei kaksikko selvinnyt.
Viita taittoi matkaa 18 tuntia ja 9 minuuttia, ja hieman pidemmän reitin suorittanut Gustafsson 20 tuntia ja 47 minuuttia. Kisan voitti Tšekin Petr Vabrousek ajalla 16.51.26. Hän taivalsi vielä pidemmän matkan kuin Gustafsson.
”Oli todella mielenkiintoinen kisa”, Gustafsson kommentoi HS:lle puhelimitse Nepalin toiseksi suurimmasta kaupungista Pokharasta sunnuntaina.
Maaliin tulosta on ehtinyt kulua noin 13 tuntia, ja analyysi suorituksesta ja kilpailusta on valmis.
Kilpailu alkoi uintiosuudella, ja sen vaikeudet yllättivät Gustafssonin, joka on kokenut uimari.
Esa Gustafsson selvisi uintiosuuden alkuvaikeuksista.
”Tuli sellainen paniikki, ettei meinaa saada happea. Yleensä ei ole ollut mitään ongelmia, mutta nyt meni 400 metriä kaikenlaista rimpulointia. Potkaisin Pekkaa vahingossa päähänkin.”
”Ehdin miettiä, että tähänkö tämä jo jää, mutta sitten alkoi kulkea. Loppumatka meni hyvin, ja tulin uintiosuudelta puolivälin paikkeilla.”
3,8 kilometrin uintiosuus oli pimeyttä lukuun ottamatta kisan ainoa normaali etappi. Seuraavana odotti 175 kilometrin pyöräily, mikä oli varsin eksoottinen kokemus.
Lämpöä oli Gustafssonin arvion mukaan auringossa 35–40 astetta, mutta suomalaisten huoltomiehet Vesa Puttonen ja Klaus Wasastjerna hoitivat muutaman kilometrin välein jääkylmää vettä, jolla kehoa sai viilennettyä.
”En nähnyt, että muilla olisi ollut tällaista palvelua. Huollolle iso kiitos.”
Kuuma keli vaati vilvoittelua pyöräilyosuudella.
Reitillä oli niin jyrkkä osuus serpentiinitietä, että suurin osa kilpailijoista joutui taluttamaan pyöräänsä. Nousumetrejä osuudella oli 3 800. Teiden kunto ja liikenne heittivät oman kipakan mausteensa urakkaan.
”Asvaltti on kuin mukulakiveä, johon on laitettu saumoihin tavaraa. Joissain paikoissa nyrkin kokoisia kiviä. Ei tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut.”
”Teitä ei ollut suljettu, vaan ajoimme normaalin liikenteen seassa. Eihän täällä fillaria arvosteta, se on tien heikoin kulkija. Meillä molemmilla oli läheltä piti -tapauksia.”
Teiden kunto aiheutti ongelmia pyörän selässä.
Gustafsson, 53, ja Viita, 57, pyöräilivät yhdessä, kunnes Viidan pyörästä puhkesi kumi. Näin Gustafsson sai puolen tunnin etumatkan maratonille, mutta se aikaero katosi yllättävällä tavalla.
”Eksyin ensimmäisellä etapilla. Menin väärälle puolelle vuorta. Kun tajusin tilanteen, kiipesin harjanteen yli ja kysyin tietä yhdestä majatalosta. He neuvoivat takaisin reitille, ja sitten näinkin jo Pekan.”
Kaksikko taivalsi yhtä matkaa kohti 3 000 metrin korkeudessa ollutta pistettä, johon piti ehtiä määräajassa ylöspäin jatkamiseksi. Aikaraja alittui selvästi, mutta Viita totesi, ettei energia riitä ylöspäin. Hän kääntyi alaspäin kohti maalia, jonne oli matkaa vielä noin kolme tuntia.
Gustafsson jatkoi matkaa, vaikka kisajärjestäjät yrittivät estellä. Syynä huoleen oli huono sää.
”Yrittivät sanoa, että ylhäällä on niin huono keli, ettei sinne saa mennä. Ärähdin, että lähden ylös. Eivät he minua sitten estäneet.”
Kilpailujohtaja oli keskeyttänyt kilpailun reitin huipulla riehuvan ukonilman vuoksi, mutta tieto ei saavuttanut Gustafssonia. Aurinko oli laskenut, ja hän taivalsi otsalampun valossa kohti 3 500 metrin korkeudessa odottanutta kääntöpaikkaa.
Säässä ei ollut valittamista.
”Oli sairaan hieno keli. Oli mustaa pilveä ja salamat löi alhaalla laaksossa. Olisi tietysti ollut huono, jos olisi tullut kohdalle.”
Gustafsson pääsi 3 500 metrin korkeuteen niin sanottuun high campiin noin 16 tuntia lähdöstä. Viimeiselle 500 korkeusmetrin nousuosuudelle hänellä ei ollut enää asiaa, koska aikaraja oli jo mennyt umpeen.
”Fillaroinnin jälkeen tajusin, etten ehdi ylös asti. Harmitti vähän, koska sehän oli tavoitteena.”
High campissa Gustafssonin tulo herätti ihmetystä.
”Siellä oli porukkaa niin pirusti. He pelkäsivät keliä. Ihmettelivät, mikä mies tulee pimeästä otsalamppu välkkyen.”
Gustafsson tankkasi nopeasti ja lähti sitten alaspäin kohti viiden tunnin päässä odottanutta maalia.
Osa 3 500 metrissä olleista tuli maaliin vasta seuraavana aamuna yli vuorokauden matkaa tehneinä.
Molemmat suomalaiset ylittivät maaliviivan lopulta varsin hyvävointisena, ja Gustafsson sanoo, ettei jaloissa tunnu kuin ”pientä väsymystä”.
”Ei tekisi hankalaa ollenkaan lähteä lenkille vaikka heti.”
Maaliin tulon jälkeen oli tarjolla hierontaa.
