Lauri Markkanen paljasti, miten on käyttänyt vapaa-aikaansa kasarmilla

Lauri Markkanen antoi Santahaminasta videohaastattelun seuralleen Utah Jazzille.

Lauri Markkanen suorittaa asepalvelustaan Santahaminassa.

NBA-seura Utah Jazz julkaisi torstaina varusmies Lauri Markkasen videohaastattelun armeijan vaatteissa.

Markkanen, 25, kertoi, mitä on touhunnut Santahaminan kasarmilla.

”Olemme iltaisin heitelleet koreja pihalla muutaman kerran, kun päivän palvelukset ovat suoritettu. Olemme vain pitäneet hauskaa, emmekä niinkään pelanneet”, Markkanen kommentoi.

Hän ei paljastanut, miten heittokätensä on toiminut tai ovatko palvelustoverit onnistuneet haastamaan häntä.

Markkanen on suorittanut palvelustaan nyt vajaan kahden viikon ajan. Hän juoksi viime viikolla Cooperin testissä rahtusen yli 3 000 metriä, ja tiistain vastaisena yönä hän ehti antaa yövapaillaan haastattelun pokattuaan NBA:n eniten kehittyneen pelaajan palkinnon.

Varsinaisen harjoittelun makuun koripallotähti ei ole vielä päässyt.

”Pidän edelleen taukoa koripallosta ja treenaamisesta. En jaksa stressata siitä vielä. Minulla on ollut melko rentoa”, hän sanoi videolla.

Markkasen fysiikkavalmentaja Jani Parkkinen kertoi aiemmin testaavansa pelaajan nykykunnon toukokuun alkupuolella.

Tarkka treeniohjelma kesäksi on vielä tarkentumatta.

Kaksikko aikoo hikoilla ainakin kasarmialueella ja Urhean tiloissa Helsingissä.

”Nyt on vielä palautumisvaihe kauden jälkeen. Olen tehnyt ohjelman, mutta seuraavat 2–3 viikkoa Lauri tekee sen, mitä ehtii ja jaksaa. Tarkoitus on kuitenkin pysyä aktiivisena”, Parkkinen sanoi.

Lue lisää: Lauri Markkanen käveli osan armeijan Cooperin testistä

Lue lisää: Palkitseeko Puolustus­voimat Markkasen? Näin urheilu­koulun johtaja vastaa

Lue lisää: Henrik Dettmann sivaltaa suomalaisia urheilu­toimittajia kehuessaan Lauri Markkasen NBA-palkintoa

Lue lisää: Lauri Markkanen antoi tv-haastattelun Yhdysvaltoihin armeijan yövapaalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat