Kaiken voittanut Kiekko-Espoo antoi Liigalle vahvan näytön – nyt haussa ”kirsikka kakun päälle”

Toimitusjohtaja Aku Kallonen kertoi kaiken etenevän toistaiseksi aikataulussa.

Kiekko-Espoo voitti perjantaina jääkiekon Mestiksen mestaruuden.

Jääkiekon Mestiksen mestaruuden voittanut Kiekko-Espoo antoi täysosumakautensa aikana vahvan urheilullisen näytön Liigan suuntaan.

Joukkue voitti perjantaina päättyneellä kaudella kaiken mahdollisen eli Suomen cupin, runkosarjan ja mestaruuden.

”Luulen, että urheilullisen näytön checkbox on aika lailla tsekattu”, Kiekko-Espoon toimitusjohtaja Aku Kallonen sanoi lauantaina.

”Nyt pitää vaan tehdä kovaa duunia koko organisaatiolla ja jatkaa päivittäistä tekemistä siihen suuntaan, että kaikki näyttää hyvältä, kun lokakuussa jätetään liigahakemus.”

”Luulen, että urheilullisen näytön checkbox on aika lailla tsekattu.”

Liiga raotti viime syksynä kriteereitään lisenssihakemuksille. Hakijan on menestyttävä urheilullisesti Mestiksessä ja osoitettava toimintansa olevan pitkäjänteisesti sekä taloudellisesti kannattavaa että urheilullisesti riittävän lähellä liigatasoa.

Suunta on oikea muutenkin kuin urheilullisesti. Kiekko-Espoo saa yhteisöltään vankan tuen ja junioritoiminta on vahvaa.

”Ehdottomasti, mutta tarvitsemme vielä paljon ulkopuolista rahoitusta ja enemmän yhteistyö­kumppaneita, jotta saamme sen ansaitun kirsikan kakun päälle”, Kallonen sanoi.

”Mutta toistaiseksi mennään aikataulussa.”

”Tarvitsemme vielä paljon ulkopuolista rahoitusta ja enemmän yhteistyökumppaneita.”

Kiekko-Espoon Anton Ollikaisen terävä laukaus upposi Imatran Ketterän maaliin perjantain finaalin ensimmäisessä jatko­erässä ajassa 61.36 ja käynnisti hurjat espoolais­juhlat.

Kiekko-Espoon kapteeni Miro Keskitalo seurasi ratkaisevaa finaalia Imatralla siviilit päällä vaihtoaitiossa loukkaantumisen vuoksi.

Keskitalo sai nostaa mestaruuspokaalin ensimmäisenä ilmaan yhdessä Tommi Huhtalan, Sakari Turtiaisen ja Tommi Takaveräjän kanssa.

”Aika erilaiset fiilikset kuin pelaajana. Vuosi sitten oli vähän erilaiset fiilikset tuolla kentällä kun hävisimme, ja nyt sitten voitimme Mestiksen mestaruuden”, hän sanoi.

”Olen yrittänyt unohtaa omat tunteet ja negatiiviset fiilikset auttamalla joukkuetta niin paljon kuin pystyn ja antamalla joukkueelle mahdollisimman paljon positiivista.”

Ketterä jätti vuosi sitten Kiekko-Espoon hopealle ja antoi tänä keväänä erinomaisen vastuksen espoolaisille. Tasokkaat finaalit olivat hyvää mainosta Mestikselle.

”Kyllähän tuo suomalaiselle jääkiekkoilulle teki hyvää. Tuo oli ehkä hienointa, mitä on nähty tänä keväänä ja todistaa, että jääkiekko kiinnostaa”, Kallonen sanoi.

Kipparoimaansa joukkuetta mahtavaksi kuvaillut Keskitalo vakuuttui tavasta, jolla espoolaiset löysivät kerta toisensa jälkeen keinot tulla takaa rinnalle ja ohi.

”Eikä Espoossa olla hetkeen nähty tämmöistä yhteisöä, mikä tähän ympärille on rakentunut”, Keskitalo lisäsi.

”Tuo oli ehkä hienointa, mitä on nähty tänä keväänä.”

Finaaleissa Kiekko-Espoo osoitti vahvuutensa nousemalla voittoon jopa kolmen maalin takaa. Perjantaina joukkue tasoitti pelin kolmesti ja ratkaisi jatkoajalla.

”Olemme uskoneet tähän meidän omaan tekemiseen. Fanit ja koko tämä yhteisö, joka on kannustanut meitä, eivät ole unohtaneet sitä, mihin uskomme”, Keskitalo sanoi.

”Sitä kautta pelaajat ovat saaneet koko ajan sen oman kipinän tuohon touhuun. Se on ollut vähän tämän kauden motto: vaikka ollaan häviöllä, niin kyllä me sieltä kolmannessa erässä viimeistään tullaan takaa tasoihin ja sitten ohi.”

Kiekko-Espoo juhlii mestaruutta lauantaina Metro-areenalla järjestettävässä kansanjuhlassa, joka alkaa kello 18.30. Ovet aukeavat kello 18.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat