Tampereen Tappara juhli Suomen mestaruutta Hakametsän jäähallin parkkialueella hienossa vappusäässä runsaslukuisen fanijoukon kanssa.
Tilaisuudessa päätähtiä olivat mestarijoukkue sekä taustahenkilöt, mutta tilaisuuteen mahtui paljon muutakin.
Tappara
Juhlien alussa useat eri artistit ja yhtyeet kunnioittivat tuoreita Suomen mestareita omilla esityksillään. Lavalla nähtiin muiden muassa Ramses II ja Battle Beast, joka on ilmeisesti kirvesrintojen pukukopissa kovassa huudossa.
Ääneen pääsi tietysti myös Jani Koskinen, joka lauloi seurakulttuuria säteilevän Tappara on terästä -kappaleen.
Jani Koskinen (oik.) lauloi ja Mikko Kangasjärvi soitti koskettimia. Kaksikko esitti Tappara-aiheisia kappaleita.
Musiikkiesitysten jälkeen, joukkue kuulutettiin lavalla pelinumerojärjestyksessä. Suurimmat aplodit raikuivat lisäksi Veli-Matti Savinaiselle, Jori Lehterälle sekä Christian Heljangolle.
”Eilen tuntui todella hyvältä. Tätä ei torstaina vielä pelin jälkeen tajunnut, mutta eilen sen jo ymmärsi”, Lehterä tunnelmoi tytär sylissään.
Myös ”Jorstin” jälkikasvulla oli painava sana Tappara-yhteisölle:
”Tappara on terästä”, hän totesi mikrofoniin ja sai koko paikalle saapuneen väkijoukon hurraamaan.
Jori Lehterä huudatti yleisö tyttärensä kanssa.
Veli-Matti Savinainen heitti pelipaitansa yleisöön.
Savinainen lavalle saapuessaan hämmästeli, kuinka hänen game worn -pelipaitansa myytiin hulppeaan 7 100 euron hintaan. Tilaisuudessa Savinainen riisui paitansa ja heitti sen yleisön sekaan.
”Tää on Tampereen kansalle”, hän totesi.
Yleisö noteerasi, että kapteeni Otto Rauhalan ja pelaajauransa tähän kauteen päättäneen Kristian Kuuselan pelinumerot jäivät kuuluttamatta.
Organisaatio kunnioitti pelaajia jättämällä heidät viimeisiksi. Rauhala asteli lavalle lapsi sylissään, Kuusela mestaruuspytty käsivarsillaan.
”Ei kyllästy koskaan”, Kuusela sanoi mestaruuden voittamisesta.
Kuusela ei omien sanojensa mukaan ole ehtinyt miettimään lopettamista ja sen mukana tuomaa haikeutta.
”Olen vain nauttinut hetkestä. Mietitään sitä sitten myöhemmin.”
Kristian Kuusela ja Otto Rauhala olivat juhlien sankarit.
Juontajat tenttasivat kutakin pelaajaa lyhyin kysymyksin. Näiden pikahaastattelujen aikana Heljanko ja myöhemmin SuperStefun kanssa räppäämään intoutunut Joni Tuulola ilmoittivat jatkavansa Tappara-paidassa myös ensi kaudella.
Joni Tuulola on Tapparan juhlien seremoniamestari.
Viimeisten joukossa lavalle asteli toistaiseksi viimeisen kautensa Tappara-penkin takana valmentanut Jussi Tapola, joka kehui tamperelaisorganisaatiota estoitta.
Jussi Tapola hymyili kuin Naantalin aurinko.
Tappara huudatti Hakametsään saapunutta yleisö pariinkin otteeseen. Tapola heitti hyvähenkisen piikin naapuriseuralle.
”Huudetaan kolmannella niin kovaa ”Tappara”, että Ilves-fanit keskustorilla kuulee”, Tapola sanoi nauraen.
Tilaisuudessa esiintynyt Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen teki terävän huomion mestaruusjuhlista.
”Ennen täällä pelattiin ja keskustorilla juhlittiin”, nyt on toisin päin.
ISTV:n lähetyksessä myös fanit pääsivät ääneen.
Vaikka voittamiseen ei kyllästi, erään kannattajan mielestä muidenkin joukkueiden menestys olisi hyvästä.
”Olisi kiva, jos joku muukin voittaisi välillä. Tulisi jännempää.”
Tapparan reilu parituntinen mestaruusjuhla päättyi teatraalisesti, kun joukkue ja yleisö lauloivat syvälle suomalaiseen urheilukulttuuriin pureutuneen Queenin We Are the Champions -kappaleen.
Tämän jälkeen tilaisuuden juontajat pyysivät Mikael Seppälän lavan eteen lausumaan viimeiset sanat.
”Tässä kaupungissa ei Ilves juhli”, jykevä puolustaja tokaisi.
Kristian Tanus pelasi huikean kauden Tapparan paidassa.
Ramses II esitti hittikappaleensa Villieläin.
Metalliyhtye Battle Beast oli kovassa huudossa Tapparan pukukopissa.