Jalkapallon MM-kisojen yksi kohutuimmista asioista oli Kansainvälisen jalkapalloliiton (Fifa) päätös kieltää joukkueiden kapteeneilta sateenkaarinauhat, joissa oli One Love -teksti.
Fifa perusteli päätöstään sillä, että eri maissa on erilaisia kulttuureja ja Fifan on otettava nämä kaikki huomioon. Jalkapallon MM-kisat pelattiin marras–joulukuussa Qatarissa.
Nyt New York Timesin toimittaja Tariq Panja väittää Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa, että Fifan päätöksen taustalla on Qatarin ja sen kuninkaallisen perheen painostus.
”Fifa koki painostusta Qatarin valtiolta ja kuninkaalliselta perheeltä. Loppujen lopuksi kyse oli heidän [Qatarin] MM-kisoistaan ja heillä oli täysi kontrolli Fifaan turnauksen aikana”, Panja sanoo SVT:lle.
Panja on seurannut ja kirjoittanut Fifasta New York Timesiin 15 vuoden ajan. Hänen mukaansa Fifa ei ollut reagoinut aiemmin mitenkään sateenkaarinauhoihin, mutta vain kaksi päivää ennen MM-kisoja Fifa alkoi uhata pelikiellolla pelaajia, joilla on sateenkaarinauha.
”Siitä tuli suuri kiista, ja Fifa hoiti asian surkeasti.”
Panjan mukaan toinenkin asia tuli yllättäen. Stadionien yhteydessä piti olla muun muassa olutmyyntiä, mutta Qatarilta tuli kielto vain viikkoa ennen turnausta. Panjan mukaan kyse oli tässäkin tapauksessa itsevaltaisen monarkian päätöksestä.
”Jos maan ylin johto sanoo ’ei olutta’, näin myös on.”
Lue lisää: Gianni Infantino keksi uuden syyn sateenkaarinauhojen kiellolle: ilo katsojilta olisi viety
Lue lisää: Tähtipelaaja latasi kovaa tekstiä Saksasta – ”Minä en ole täällä lähettämässä poliittista viestiä”
Lue lisää: Timo Furuholm suivaantui, kun kapteenit luopuivat sateenkaarinauhoistaan
Lue lisää: Bild: Saksa vie Fifan sateenkaarinauhakiellon urheilun välitystuomioistuimeen