Elli Pikkujämsä nousi Louisvillessä luotto­pelaajaksi – valmentaja ei ymmärrä Helmareita

Turkulaislähtöinen pelaaja on viihtynyt Yhdysvalloissa todella hyvin, mutta ikävöi Suomessa olevaa Freddie-koiraansa.

Elli Pikkujämsä pelasi viime kesänä EM-lopputurnauksessa Englannissa.

Yhdysvaltojen jalkapallon naisten ammattilaissarja NWSL:ssä ensimmäistä kauttaan pelaava Elli Pikkujämsä on joukkueensa Racing Louisvillen luottopelaajia.

Ensimmäiset kolme ottelua turkulainen aloitti keskikentän pohjalla, mutta sen jälkeen oli edessä komennus keskuspuolustukseen toppariksi. Harmillisesti se komennus päättyi jo vajaan kahden minuutin pelin jälkeen loukkaantumiseen toissa lauantaina vierasottelussa Portlandissa.

Kumpaa paikkaa 23-vuotias jalkapalloilija haluaisi pelata mieluummin? Suora vastaus jää saamatta.

”Olen aina sanonut olevani iloinen, kun pääsen pelaamaan – on se sitten keskikentän pohjalla tai topparina. Kim Björkegren [Louisvillen valmentaja] hankki minut tänne toppariksi”, Pikkujämsä sanoo.

Ruotsalainen Björkegren vahvistaa saman STT:lle.

”Me hankimme hänet keskuspuolustajaksi, mutta hän pystyy pelaamaan myös kuutospaikalla [keskikentän pohjalla]. Elli on pelannut hyvin ja olemme erittäin tyytyväisiä häneen”, Björkegren kertoo.

Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta kertoo STT:lle, että hän näkee Pikkujämsän paikan maajoukkueessa puolustuslinjassa. Kahdessa viimeisessä ottelussa Slovakiaa vastaan Pikkujämsä pelasi vasempana pakkina.

”Minä en näe häntä laitapuolustajana tässä liigassa. Hän on erittäin laadukas pelaaja pallon kanssa, mutta tässä sarjassa laitapuolustajien on oltava erittäin nopeita. Hän sopii paremmin keskelle”, Björkegren sanoo.

Oma erikoisuutensa on, että Portland Thornsissa laitapakkina pelaava Natalia Kuikka on maajoukkueessa keskuspuolustaja ja Pikkujämsä taas oli viime peleissä laitapuolustajana.

”En ymmärrä sitä, mutta heillä on varmasti joku idea siihen maajoukkueessa”, Björkegren hämmästelee.

Päähenkilö itse vastaa tähänkin samaan tapaan kuin aiemmin.

”En halua vastata muuta kuin että olen vain iloinen, jos saan pelata. On se vasen pakki tai toppari, niin se on miten Make [Saloranta] näkee vahvuuteni ja miten voin auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla”, Pikkujämsä kuittaa ja lisää:

”Olen ollut aina monipuolinen ja se on yksi mun vahvuus, kun pystyn vaihtamaan pelipaikkaa.”

Totta, sillä viime kaudella vielä Ruotsin Damallsvenskanin KIF Örebrossa Pikkujämsä pelasi pääasiassa keskikentän kasipaikalla, jossa suomalainen oli vahvasti kentän molemmissa päissä. Kotimaan kentällä viimeisessä seurassaan Hongassa Pikkujämsä saattoi pelata yhden pelin aikana topparina, laitapakkina ja hyökkääjänä.

Monipuolisuudesta kertoo myös, että turkulaisella on vahva tausta lumilautailijana. Hänellä on arvokisamitaleita lumilautailun nuorten MM-kisoista sekä nuorten olympiafestivaaleilta.

Björkegren haluaa vielä erikseen korostaa, että Pikkujämsän merkitys joukkueelle on suuri.

”Hän on todella tärkeä pelaaja meille, vaikka samaan aikaan hän on kovin nuori. Hän oppii koko ajan uutta ja on viihtynyt hyvin Louisvillessä, mikä on myös todella tärkeää”, Björkegren sanoo.

Pikkujämsä kertoo alkukauden menneen oikein hyvin ja vahvistaa viihtyneensä hyvin. Hän huomauttaa kuitenkin, että uutta on ollut sarjan pelitavassa.

”Tämä on todella erilainen sarja kuin Damallsvenskan, mutta koen, että tämä kehittää minua todella paljon. Sanoisin päässeeni sarjaan ihan hyvin sisään, mutta silti on vielä paljon kehitettävää”, Pikkujämsä sanoo ja lisää vielä:

”Damallsvenskan on enemmän taktisempi sarja ja siellä pidetään enemmän palloa. Pidetään täälläkin palloa, mutta täällä myös juostaan.”

Natalia Kuikka sanoi aiemmin STT:n haastattelussa, että NWSL:n taktinen puoli on kehittynyt jatkuvasti ja sarjaan on tullut lisää taktisempia pelaajia. Pikkujämsä allekirjoittaa maajoukkuetoverinsa näkemyksen.

”Tänne on tulossa enemmän taktista pelaamista. Meillä on ruotsalainen valmentaja, joten meillä voi olla taktisempaa kuin ehkä joillakin muilla joukkueilla. Huomaa, että jotkut joukkueet ovat alkaneet pitää enemmän palloa kuin normaalisti.”

Racing Louisvilleä Pikkujämsä kuvailee hyväksi ”blandningiksi” (sekoitus).

”Meillä on pallovarmoja pelaajia ja myös nopeita tai suoraviivaisia pelaajia. Kun saadaan ihan kaikki irti, niin meistä tulee vielä parempia. Meillä on aika paljon uusia pelaajia viime kauden jälkeen.”

Huhtikuun alkupuolella Louisvillessä koettiin järkyttävä tragedia, kun pankin entinen työntekijä ampui entisellä työpaikallaan kaupungin keskustassa viisi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa muuta.

”Kun ampuminen tapahtui, olin maajoukkueen mukana. Kun kysyin jälkikäteen, kuulin, että joukkue oli aloittanut juuri harjoitukset, kun se tapahtui. Seuran toimistolta tuli viestiä heti, että tukea on saatavilla ja he haluavat huolehtia kaikkien turvallisuudesta, ettei kukaan pelkää”, Pikkujämsä kertoo.

Ampumispaikka on Pikkujämsän mukaan ”semilähellä” joukkueen harjoituskeskusta.

Pikkujämsä kertoo viihtyneensä hyvin Kentuckyn osavaltiossa sijaitsevassa Louisvillessä.

”On mennyt ihan hyvin. En ole ollut Yhdysvalloissa aiemmin, en edes lomalla. Jotkut asiat ovat tietysti ihan erilaisia. Sanoisin silti pitäväni kulttuurista ja tulen tosi monen kanssa juttuun meidän joukkueesta. Louisville ei ole kovin iso kaupunki, joten ei tule varmaan sellaista shokkia sen suhteen.”

Suomalainen asuu harjoituskeskuksen lähellä ja hänellä on oma auto käytössään.

”Se helpottaa, ja vartissa pääsen kaikkialle. Olen kokenut ja nähnyt paljon uutta, ja se on aika kivaa.”

Tosin yhtä asiaa 23-vuotias jalkapalloilija ikävöi. Vielä Ruotsissa pelatessaan Pikkujämsän seurana oli australianpaimenkoira Freddie.

”Hän on äidilläni nyt Turussa. Puuhailin sen kanssa aika paljon, joten äidillä on ollut aika paljon tekemistä. En ehkä laita äitiä skeittaamaan koiran kanssa. Kyllä heillä menee ihan hyvin. Aina välillä soitellaan. Se on välillä vähän herkkä aihe. Kyllä mulla on aika kova ikävä sitä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat