Ultrajuoksija Krasimir Georgiev viettää seuraavat 15 päivää lasisessa kopissa, joka on sijoitettu puistoon Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.
Georgiev kerää tempauksensa aikana rahaa alle 18-vuotiaille nuorille, jotka taistelevat erilaisia riippuvuuksia vastaan.
”Haluan haastaa itseni ja näyttää, kuinka joku muuttuu psykologisesti kun laitat hänet laatikkoon”, ultrajuoksija perustelee uutistoimisto Reutersille.
Kolmella lasiseinällä varustettu koppi sijaitsee Kansallisen kulttuuripalatsin edustalla. Kopissa on sänky ja juoksumatto, mutta ei kirjoja, tietokonetta tai puhelinta.
Georgievilla on mahdollisuus puhua häntä seuraavalle yleisölle päivittäin 30 minuutin ajan.
”Tämä ei ole fyysinen vaan psykologinen kokeilu”, hän sanoo.
Krasimir Georgievilla on lasikopissaan juoksumatto ja sänky.
Georgiev on osallistunut noin 30 ultrakisaan muun muassa arktisella alueella ja Kambodžassa sekä 217 kilometrin kisaan Yhdysvaltain Kalifornian Kuolemanlaaksossa.
Motivaatiopuhujana ja hyväntekijänä tunnettu Georgiev juoksi 1 200 kilometrin matkan Bulgarian, Pohjois-Makedonian ja Albanian halki vuonna 2019. Hän halusi tempauksellaan kannustaa maiden hallituksia rakentamaan parempaa infrastruktuuria.