Azerbaidzhanin GP oli saada karmean loppuhuipennuksen. Alpinen Esteban Ocon ajoi kisan päätöskierroksella varikolle. Tiellä oli liuta sivullisia.
He ehtivät väistää F1-menopelin – vain vaivoin.
Ongelma syntyi, koska Ocon ei ollut käynyt koko kisan aikana pakollisella varikkokäynnillään.
Alpine säästi sen viimeiselle kierrokselle siinä toivossa, että aiemmin olisi nähty esimerkiksi turva-auto tai kisa keskeytetty punaisella lipulla, jotta Ocon pysyisi pistesijassaan kiinni.
Draamaa ei kuitenkaan nähty, ja Ocon tuli sisään viimeisen kierroksen alussa.
Vaaratilanne syntyi, kun ratavirkailijat olivat huolimattomasti antaneet jo mm. valokuvaajille ja toimitsijoille luvan tulla varikkotien yli ja ratamuurille.
Oconin auton kamerasta näkyi, miten hän ajoi kovaa vauhtia varikolle ja hänen autonsa alta ehdittiin turvaan vain vaivoin.
"Nyt on vaarallinen tilanne, kun sinne on kuvaajia päästetty varikon sisäänajoalueelle! Tästä tulee muuten sitten sanomista järjestäjille. Äkkiä sopulit pois sieltä edestä, ettei vahinkoa tapahdu”, selostaja Niki Juusela parahti Viaplayn lähetyksessä.
Kisan joukon hänniltä aloittanut Ocon putosi varikkopysähdyksensä myötä sijalle 15.