Koripallon supertähti Giánnis Antetokoúnmpo antoi viime viikolla viraali-ilmiöksi nousseen vastauksen, kun hänen edustamansa Milwaukee Bucks lähti laulukuoroon NBA:n pudotuspelien avauskierrokselta.
Runkosarjassa eniten otteluita voittanut Bucks kaatui Miami Heatille voitoin 1–4.
The Athletic -lehden toimittaja Eric Nehm esitti – mielestäni perustellun mutta myös haukutun – kysymyksen ja kysyi kreikkalaiselta: oliko tämä kausi mielestäsi epäonnistuminen?
Antetokoúnmpo kritisoi kysymystä ja antoi puhuttelevan vastauksen, jonka mukaan urheilussa ei ole epäonnistumisia. On vain askeleita kohti menestystä. Vastaus oli hieno, joskin kyllä kai epäonnistumisistakin voi puhua.
Toinen floridalaisjoukkue Florida Panthers teki saman tempun kuin Miami ja jysäytti NHL:n pudotuspelien jättijytkyn: runkosarjan ylivoimainen voittaja Boston Bruins lähti lomille seitsemän ottelun sarjan päätteeksi.
Se oli Bruinsilta kiistaton epäonnistuminen tiukassa paikassa.
Mutta jos koko kautta mietitään, niin Pohjois-Amerikassa kehitetyt sarjajärjestelmät, mammuttimainen runkosarja ja kaiken ratkaisevat pudotuspelit, ovat kieltämättä malli, joka ei tee arvioinnista helppoa.
Bostonin kausi päättyi katkerasti.
Bruins pamautti runkosarjassa kaikkien aikojen ennätykset niin voitto- kuin pistesarakkeeseenkin älyttömällä suorituksella. Joukkueita mitattiin noin kuuden kuukauden ajanjaksolla, ja Boston oli ylivoimainen ykkönen.
Mikä on sen onnistumisen arvo? Niillä 82 ottelulla ei ole mestaruuden kannalta juuri merkitystä. Kyse on ensisijaisesti vain urheiluviihdebisneksestä, rahan takomisesta valtavalla tapahtumamäärällä. Riittää, kun olet paremmassa puoliskossa, niin voit voittaa mestaruuden alle parin kuukauden sprintissä.
Runkosarja on kuluttava puolivuotinen. Bruins kärsi pudotuspeleissä loukkaantumisista: ensimmäiset pelit mentiin ilman kärkisenttereitä David Krejčíä ja Patrice Bergeronia, joista jälkimmäinen kertoi jo kärsivänsä välilevynpullistumasta.
Sensaatiomaisen runkosarjan pelannut maalivahti Linus Ullmark puolestaan sairasteli pudotuspelien kynnyksellä. Floridaa vastaan Ullmark, jota kuormitettiin nyt eri tavalla kuin runkosarjassa, oli epävarma. Tuntui, että Bostonin valmennuksessakin jäädyttiin, kun Jeremy Swayman käskettiin vasta seiskapelissä maaliin.
Toinen klassikko on tietysti se, että jos joukkue kohtaa ensimmäiset todelliset vaikeutensa vasta pudotuspeleissä, sormi voi mennä suuhun. Tämänsuuntaisesti kävi myös Bostonille, joka oli ratkaisuhetkillä hermostuneen oloinen.
Boston Bruins suli ja hävisi kolme peliä putkeen.
Näin siitä huolimatta, että kaikki uskoivat Bostoniin. Sille ei voisi käydä kuin Tampa Baylle 2019, kun Lightningin tätä Bostonia kokemattomampi nippu voitti runkosarjan ylivoimaisesti mutta hävisi sitten Columbukselle 0–4.
Antetokounmpo puhui oppimisesta ja askeleista kohti menestystä. Niin kävi Tampalle, joka ei sittemmin ole säkenöinyt runkosarjassa mutta voitti kaksi Cupia putkeen ja meni vielä kolmannen kerran finaaleihin.
Pienoiskoossa niin kävi myös nyt Bruinsin kaataneelle Floridalle: Panthers jyräsi viime kaudella runkosarjan ykköseksi, mutta pudotuspeleissä jo avauskierros tuotti vaikeuksia ja toisella kyyti oli kylmää.
Nyt Florida oli viime kesän superhankinnan Matthew Tkachukin ja Sam Bennettin johdolla kovempi tiukoissa paikoissa. Peräänkuulutin sarjan kolmannen ottelun jälkeen, että Florida tarvitsee lisää Aleksander Barkovilta – ja että Paul Mauricen pitää peluuttaa Sergei Bobrovskia eikä Alex Lyonia.
Rikkonaisen kauden pelannut ja sairastelusta pudotuspelien kynnyksellä kärsinyt Barkov nosti tasoaan. Bobrovski torjui viitospelin viimeisillä sekunneilla Brad Marchandin läpiajon, joka olisi päättänyt Panthersin kauden. Hän löi Ullmarkin ja Swaymanin. Floridan karvauspeli sai Bostonin yllättävään pulaan ja sen puolustuspeli toimi riittävällä tasolla.
Sergei Bobrovski torjui Floridan jatkoon.
Jos oli Bostonin putoaminen yllätys, niin myös hallitseva mestari Colorado koki kohtalon, jota ei odotettu: kausi päättyi varhain maanantaiaamuna jymypaukkuun, kun Seattle Kraken pyyhkäisi jatkoon voitoin 4–3.
Tässäkin tapauksessa jo katsaus lähimenneisyyteen osoittaa, että lopputulos oli aika tyypillinen.
Jos katsotaan kaudesta 2005–06 alkanutta palkkakattoaikakautta, hallitseva mestari on onnistunut puolustamaan titteliään onnistuneesti vain kahdesti. Runkosarjaan tai ensimmäiselle kierrokselle on nyt jäänyt jo kahdeksan hallitsevaa mestaria.
Syyt ovat selvät: on mahdotonta pitää yhtä hyvää materiaalia, ja rasitus on kovempi kuin kilpailijoilla. Vaikka voitonhimo säilyy, aivan äärimmäinen vimma voittaa ensimmäinen Cup on sekin viety monilta pelaajilta pois.
Seitsemässä ottelussa yhtä monta maalia tehneestä ja kolme syöttäneestä Mikko Rantasesta se ei jäänyt kiinni. Rantanen pelasi kovimman suomalaisen runkosarjan miesmuistiin ja jatkoi samasta pudotuspeleissä. Hän ja Nathan MacKinnon olivat kantaa Coloradon jatkoon, mutta ihan ei riittänyt.
Lähellä oli, että kuutospelissä yhteen isketty ykkösketju Artturi Lehkonen–MacKinnon–Rantanen ja pakkipari Devon Toews–Cale Makar olisi kantanut kakkoskierrokselle, mutta tappio taitaa tehdä vain hyvää. Nyt pääsee lepäämään ja sitten valmistautumaan pidemmän kaavan kautta ensi kauteen.
Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen ovat Coloradon tuhoisa tähtikaksikko.
Coloradon hyökkäys oli auttamatta liian kapea. Viimeistään Valeri Nitšuškinin katoamisen jälkeen oli selvää, että Avalanchen bensa ei millään riitä maaliviivalle asti. Vain ykkösnyrkki piti sen pinnalla Krakenin kollektiivia vastaan.
Varmaan pelaajatkin sen sisimmissään tajusivat, että vaikka Seattle olisi mennyt nurin, niin kuukausien ylikuormituksella ollut kärki ei voi keskenään kantaa porukkaa maaliin asti. Vain Rantanen (7), MacKinnon (3) ja Lehkonen (3) tekivät pudotuspeleissä useamman kuin yhden maalin.
Gabriel Landeskog takaisin kuntoon ja sisään joku huippusentteri, niin Colorado on taas vuoden päästä virkeä mestarisuosikki.
