Yhdysvaltalainen vuorikiipeilijä kuoli maanantaina maailman korkeimmalla vuorella Mount Everestillä, uutistoimisto AFP kertoo. Matkanjärjestäjä vahvisti asian tiistaina.
”Hän tunsi olonsa huonovointiseksi ja kuoli kakkosleirissä. Hänen ruumistaan ollaan tuomassa pois vuorelta”, Beyul Adventuren edustaja kertoi AFP:lle.
Mount Everestin kakkosleiri sijaitsee 6 400 metrin korkeudessa. 69-vuotias kiipeilijä oli leirissä sopeutumassa korkeaan ilmanalaan.
Beyul Adventure on yhdysvaltalaisen International Mountain Guides -yhtiön (IMG) paikallinen kumppani. Myös IMG kertoi kuolemasta verkkosivuillaan.
”Voimme vahvistaa, ettei tapaus johtunut onnettomuudesta tai reitin olosuhteista, joilla olisi mahdollisesti vaikutuksia muihin vuorella oleviin”, sanoi IMG:n johtaja Eric Simonson syvästi surevan yhtiön ja sen henkilöstön puolesta.
Kuolemantapaus on jo neljäs sen jälkeen, kun kevään kiipeilykausi alkoi Mount Everestillä. Vuosittain vuorella kuolee AFP:n mukaan keskimäärin viisi kiipeilijää.
Kolme nepalilaista vuorikiipeilijää kuoli huhtikuussa pudottuaan syvään railoon kesken reitin huoltotehtävän.
Nepal on myöntänyt AFP:n mukaan Mount Everestille 466 nousulupaa. Koska useimmat heistä tarvitsevat oppaan, maailman korkeimman vuoren huipulle pyrkii kesäkuun alussa päättyvän sesongin aikana yli 900 ihmistä.