Palkkasotilasyhtiö Wagnerin perustaja Jevgeni Prigozhin tunnetaan Venäjän verisen hyökkäyssodan keihäänkärkenä.
Mitä verisemmäksi Ukrainan sota on käynyt, sitä epätoivoisemmaksi on tullut myös Wagner ja Prigozhin.
Yhä suurempi osa hänen sotajoukostaan tulee Venäjän vankiloista tai kaduilta.
Ja sodan ”Putinin kokkina” tunnettu Prigozhin lataa rajua tekstiä myös maanmiehistään, eritoten Venäjän eliitistä.
”Putinin kokki” avusti Venäjän presidenttiä ravintola Cheval Blancissa vuonna 2011.
Prigozhin, 61, on leimannut useat varakkaat maanmiehensä pettureiksi, jotka ”elävät, lomailevat ja kasvattavat lapsensa ulkomailla”.
Vaikka Prigozhin lienee juuri nyt Venäjän vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ja on esillä uutisissa päivästä toiseen, hänen perheestään tiedetään hyvin vähän.
Jevgeni Prigozhin on ehkä yksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.
Financial Times kertoo tuoreessa, laajassa artikkelissaan, että viime vuoteen saakka Prigozhinin perhe eli maailmalla aivan samanlaista ökyelämää, josta sotapäällikkö julkisesti halveksui maanmiehiään.
Erityisesti perheen lapsen nauttivat eurooppalaisten aristokraattien ja amerikkalaisten it-miljardöörien suosikkilajista esteratsastuksesta.
Prigozhinin tyttäret Veronika, 18, ja Polina, 30, osallistuivat lajin amatöörikilpailuihin.
FT ei pystynyt vahvistamaan, ovatko kaikki tytärten käyttämät hevoset perheen omistamia. Polina Prigozhina ei vastannut lehden yhteydenottoihin.
Viimeksi 20. helmikuuta 2022 – neljä päivää ennen Venäjän hyökkäyksen alkamista – Veronika Prigozhin osallistui esteratsastuskilpailuun Valenciassa Espanjassa. Hän sijoittui neljänneksi ja sai 50 euron rahapalkinnon.
Myös Prigozhinin äiti on hyötynyt sotarikoksista syytetyn poikansa vaurastumisesta. FT:n mukaan Violetta Prigozhina aloitti maalausharrastuksen vuonna 2017, 77-vuotiaana.
Vain vuotta myöhemmin hän avasi oman taidegalleriansa Pietarin keskustan ökyalueella.
Jevgeni Prigozhin asetettiin Yhdysvaltain pakotelistalle vuonna 2016. EU:n vastaavalle listalle hän joutui vuonna 2022.
Perheen elämäntyyliin kuuluivat pitkään yksityiskoneet, ökykodit ja näyttävät lomamatkat.
Tuoreimmat pakotteet Ukrainan sodan alkamisen jälkeen ovat kuitenkin, kuten Financial Times asian muotoilee, vaikuttaneet perheen arkielämään.
Esteratsastuslomat Välimeren rannoilla eivät enää ole mahdollisia. Perhe elää ja viettää aikansa pitkälti Venäjällä.
Syykin on selvä.
Bisnesuransa hotdogien myymisellä aloittaneen Prigozhinin perheenjäsenet eivät hyödy hodarimiehen varoista ainoastaan passiivisesti sivustaseuraajina. He ovat aktiivisesti mukana rakentamassa Jevgenin imperiumia.
Jevgeni Prigozhin kaatuneiden Wagner-taistelijoiden hautausmaalla. Wagnerin kärsimät tappiot Ukrainassa ovat kasvaneet tänä vuonna rajusti.
FT kertoo, että USA:n mukaan Polina, Prigozhinin poika Pavel, 24, sekä hänen vaimonsa Ljubov ovat merkittäviä hahmoja Jevgenin bisnesimperiumissa. Liiketoimet hyötyvät merkittävästi Prigozhinin ”korkeasta asemasta Venäjän eliitissä”.
Pavel Prigozhin on isänsä mukaan taistellut Wagnerin riveissä Syyriassa. Hänelle on myös myönnetty Wagnerin ansiomerkki ”musta risti”.
Venäläistietojen mukaan kaikki Jevgeni Prigozhinin lapset ovat hallinneet osakkeita isänsä yrityksissä. Näitä omistuksia vaihdellaan tiuhaan keskenään.
Vuonna 2019 Polinasta tuli Lakhta Plaza -nimisen yhtiön osakkeenomistaja. Yhdysvaltain valtionvarainministeriö asetti yhtiön pakotelistalle 2022. Nyt yhtiötä hallinnoi Pavel-poika.
Yhtiöllä on sama tilintarkastaja ja puhelinnumero kuin usealla venäläisyhtiöllä, jotka ovat vieneet raskasta teollisuuskalustoa Afrikkaan. Nämä yhtiöt joutuivat myöhemmin USA:n ja EU:n pakotelistoille, koska ne toimivat Wagnerin peiteyrityksinä.
Ainoastaan Veronika ei ole pakotelistalla.
Tämän tilaisuuden Prigozhin on luonnollisesti hyödyntänyt. Kun Veronika täytti 18, hänestä tehtiin Pietarissa sijaitsevaa hotellia hallinnoivan yhtiön omistaja.
Entä esteratsastushevoset?
Niiden omistussoppa sai uusia mausteita vuonna 2019, kun Jevgeni Prigozhinin henkilökohtaista omaisuutta vastaan määrättiin pakotteita.
Tuolloin lähes kaikki hevoset, joilla Veronica ja Polina olivat ratsastaneet, siirrettiin Venäjän ratsastusliiton eri työntekijöiden nimiin.
Hevosilla ei ole kilpailtu Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Venäläisomisteiset hevoset ovat kilpailukiellossa, ja kansainvälinen esteratsastusliitto FEI on asettanut venäläiset ja valkovenäläiset ratsastajat kilpailukieltoon.