Suomi voitti jääkiekon miesten EHT-turnauksessa vieraissa Tŝekin jatkoajalla 3–2. Voittomaalin laukoi jatkoerässä Harri Pesonen.
Kahdesti osunut Pesonen teki avauserässä Suomen 1–0-maalin. Tŝekistä osuivat kolmannessa erässä Ronald Knot ja kotijoukkueen 2–1-johtoon vienyt Roman Cervenka.
Mikael Ruohomaa tasoitti 2–2:een 23 sekuntia ennen kolmannen erän loppua, kun Suomi haki osumaa ilman maalivahtia.
Suomi on voittanut seitsemästä MM-kisoihin valmistavasta kevään maaottelustaan viisi.
”Jatkoaika on aina vähän arpapeliä. Nähdäkseni maalin edessä oli meiltä hyvä maski, kun Pesonen pääsi ampumaan”, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi TV5:llä.
Pesonen teki Suomen johtomaalin pari minuuttia ennen avauserän loppua Kasperi Kapasen syötöstä. Yritteliäs ja liukkaasti luisteleva Pesonen on kunnostautunut Leijonissa tekemällä tärkeitä maaleja ennenkin.
” Maali tuli hyvään paikkaan. Vähän jäätiin avauserässä alakynteen jäähyjen takia”, Pesonen sanoi.
Hänen pelinsä hyökkäysketjussa Kapasen kanssa natsasi hyvin yhteen.
Ilta Brnossa oli maalivahtien. Niin Suomen Emil Larmi kuin Tŝekin Karel Vemejka esittivät hienoja torjuntoja.
Larmi loisti huhtikuussa Ruotsin jääkiekkofinaaleissa, kun hän torjunnoillaan tasoitti joukkueelleen Växjö Lakersille tietä maan mestaruuteen Skellefteån joukkuetta vastaan. Hänen kehityksensä on kovan työn tulosta.
”Se on seurausta siitä työstä, jota on vuosia tehty”, 34 kertaa torjunut Larmi kertoi.
Suomi hävisi EHT-kiertueella viime vuoden puolella molemmat kohtaamiset Tŝekille. Tänä vuonna tahti on ollut toinen, kun Leijonat kaatoi helmikuussa Kari Jalosen valmentaman Tŝekin EHT-jäällä Ruotsissa 6–1 ja jatkoi kurinpalautusta torstaina Brnossa.
Suomi kohtaa turnauksessa seuraavaksi lauantaina Sveitsin. Turnaus on viimeinen koitos ennen ensi viikolla Tampereella ja Latvian Riiassa alkavia MM-kisoja.
Suomi kohtaa avausottelussa 12. toukokuuta Tampereella Yhdysvallat. Turnaus päättyy 28. toukokuuta.
Suomi puolustaa MM-kultaa.