Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo jatkoi kovaa virettään seurajoukkueessaan Veneziassa Italian Serie B:ssä.
Pohjanpalo teki joukkueensa ainoan maalin, kun Venezia pelasi Cosenzan kanssa tasan 1–1. Maali oli Pohjanpalolle kauden 18:s. Hän on sarjan maalipörssissä toisena. Vappuna pelatulla kierroksella Pohjanpalo oli hurjassa neljän maalin vireessä.
Ennen viikonlopun pelejä Pohjanpalo jakoi ykkössijaa, mutta perjantain ottelussa Gagliarin Gianluca Lapadula teki kaksi maalia ja otti piikkipaikan yksinään.
Pohjanpalon osuma syntyi 34. minuutilla, ja hän tuli ottelussa vaihtoon 84. minuutilla.
Serie B:ssä pelataan yhteensä 38 ottelukierrosta, joista on jäljellä vielä kaksi. Lauantain tasapeli oli Venezialle kitkerä. Cosenza onnistui tekemään osumansa vasta lisäajalla.
Venezia kaipaa kipeästi lisäpisteitä, jotta paikka karsinnoissa Serie A:han aukeaisi. Venezia on Serie B:ssä lauantain otteluiden jälkeen kahdeksannella sijalla. Karsintoihin osallistuvat sijoille 3–8 sijoittuvat joukkueet, ja kaksi parasta nousee suoraan.
”Tämäkin piste oli tärkeä. Se oli uhrautuvasti pelanneen koko joukkueen ansiota”, Venezian maalivahti Jesse Joronen kommentoi joukkueensa verkkosivuilla.
Venezian valmentaja Paolo Vanoli puolestaan harmitteli, ettei joukkue pystynyt hyödyntämään paremmin pallonhallintaansa.
Taistelu viimeisistä karsijoiden paikasta on tiukka. Venezialla on koossa 46 pistettä, kuten sijoille seitsemän ja yhdeksän olevilla Pisalla ja Ascolilla.
Sijoille 10–12 olevat Palermo, Reggina ja Modena ovat 45 pisteessä. Palermo on pelannut yhden pelin muita vähemmän, kun sen viikonlopun ottelu on vuorossa vasta sunnuntaina. Voitolla Palermo ohittaisi Venezian.
Ennen loppuhetkien tasoitusta Venezia oli nousemassa 48 pisteeseen, mikä olisi nostanut sen huomattavasti parempiin asemiin karsintapaikkoja jaettaessa.
Karsintoihin pääsemisestä on vielä pitkä matka nousuun. Sijoilta 5–8 karsimaan lähtevien joukkueiden pitää voittaa kolme otteluparia, jotta nousu aukeaisi.