Brno
Jere Salliselle oli kova isku, kun hänen pitkäaikaisen valmentajansa Antti Törmäsen syöpä uusiutui tänä keväänä.
Sallinen, 32, ja hänen EHC Bielin joukkuekaverinsa saivat kuulla asiasta voittoon päättyneen ensimmäisen pudotuspelisarjan jälkeen maaliskuussa.
”Pukukoppi oli hetken aikaa aivan hiljainen”, Leijonien paidassa lauantaina Sveitsiä vastaan viilettänyt Sallinen muistelee musertavaa hetkeä.
”Sitten keskustelimme asiasta yhdessä. Antti toivoi, ettemme anna asian vaikuttaa pelaamisemme. Ilkeältä tuntui, mutta meidän täytyi tehdä työmme”, Sallinen sanoo.
Törmänen valmensi Bielin aina Sveitsin kiekkoliigan finaaleihin asti vaikka kävi samaan aikaan kemoterapiahoidoissa. Sallinen ihmettelee, kuinka Törmänen jaksoi tehdä työnsä niin hyvin kaikesta huolimatta.
”Hän hoiti tilanteen niin hienosti. Oli jatkuvasti positiivinen. Pelien tiimellyksessä hänestä ei huomannut lainkaan, mitä on meneillään”, Sallinen sanoo.
”En tiedä, miten joku muu ihminen reagoisi, mutta Antti onkin todella vahva sissi.”
Törmänen sairastui syöpään vuonna 2020 mutta parantui ja pystyi palaamaan valmennustehtäviin.
Maaliskuussa Törmäsen kehosta löytyi uusi syöpäkasvain. Syövän uusiutuminen tuntuu Sallisesta erityisen pahalta. Hän tuntee Törmäsen jo pitkän ajan takaa juniorivuosiltaan pelattuaan tämän alaisuudessa Bluesin A-junioreissa vuosina 2007–2009.
”Minulla oli niin hyvä fiilis siitä, että Antti selätti syövän aiemmin. Nyt tämä uusiutuminen... Tuntuu todella pahalta koko Antin perheen puolesta”, Sallinen sanoo.
Bielin päävalmentajuudesta kauden päätteeksi luopunut Törmänen nauttii Sallisen mukaan suurta kunnioitusta seurassa ja koko sveitsiläisessä kiekkoyhteisössä. Se näkyi keväällä, kun suomalaisvalmentaja sai tukea niin medialta, yleisöltä kuin jääkiekkotoimijoiltakin.
”Hän on todellakin asemansa ansainnut hyvällä työllään”, Sallinen sanoo.
Bielin pelaajat olivat syöpäuutisen jälkeen sanoneet Törmäselle, ettei hänen tarvitse valmentaa terveytensä uhalla. Törmänen kuitenkin tahtoi valmentaa.
”Ja niin vain hän oli jokaisessa pelissä positiivisella mielellä. Hän osoitti sisukkuutensa koko joukkueellemme”, Sallinen ihailee.
Biel taisteli Sveitsin mestaruudesta aina finaalisarjan seitsemänteen otteluun saakka. Siinä Geneve-Servette oli kuitenkin parempi lukemin 4–1.
”Uskon, että Antin tilanne oli meille voimavara tänä keväänä. Tajusimme taas, että elämässä on muitakin asioita kuin jääkiekko ja toisaalta, että on upea asia saada pelata jääkiekkoa työkseen. Siitä yritimme nauttia”, Sallinen sanoo.
Antti Törmänen HIFK:n penkin takana keväällä 2017. Joulukuusta 2017 lähtien hän on valmentanut Sveitsissä.
Sallinen taistelee paikasta Leijonien MM-joukkueeseen.
Lauantaina hän pelasi nelosketjussa yhdessä Hannes Björnisen ja Marko Anttilan kanssa. Ketjun peli toimi ajoittain hyvin, mutta kokonaisuutena Leijonien esitys oli vaisu. Sveitsi kaatoi Suomen 2–1.
”Minulla oli kauden jälkeen hieman flunssaa, mutta tänään tuntui jo hyvältä”, Sallinen kommentoi otteitaan.
”Kotikisat kiinnostavat, joten ei tässä kannata kuitenkaan mennä minkään syyn taakse. Lyödään parasta pöytään ja katsotaan mihin se riittää.”