"Ei ole kiva ehtoo edessä”, sanoi pelaajia MM-kisoista pudottava Jukka Jalonen

Ruotsi voitti Suomen MM-kenraalissa jatkoajalla.

Jukka Jalonen joutuu karsimaan joukkuettaan EHT:n jäkeen.

| Päivitetty

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue on hävinnyt MM-kisojen kenraaliharjoituksessaan Ruotsille jatkoajalla 3–4. Pär Lindholm ratkaisi Tshekin EHT-turnauksen ottelun Tre Kronorille ajassa 61.28.

Lauantaina Sveitsiä vastaan nihkeän 1–2-tappion kärsinyt Leijonat tuli Ruotsi-otteluun uudella sykkeellä, mutta palkinto tuli vasta toisessa erässä. Teemu Hartikainen kuittasi ajassa 26.25 André Peterssonin tekemän 1–0-johtomaalin, kun savolaishyökkääjä osui kahden miehen ylivoimalla tutun pelitoverinsa Sakari Mannisen tarjoilusta.

Ruotsi siirtyi erän loppupuolella uudestaan johtoon Henrik Tömmernesin maalilla, johon näyttävän esityön teki Detroitin nuori NHL-hyökkääjä Lucas Raymond. Leijonat nousi vielä erän viimeisellä minuutilla uudestaan tasoihin, kun SHL-liigan pistepörssivoittaja Antti Suomela väläytti 2–2-maalissa laukaisutaitoaan.

Kolmannessa erässä Suomi otti peräti neljä jäähyä, mutta rangaistuksista ensimmäinen tuotti Leijonille mieluisan tuloksen. Ruotsin NHL-puolustaja Rasmus Sandin hukkasi kiekon, ja Ahti Oksanen iski alivoimalla Marko Anttilan laukoman kiekon Ruotsin maalivahdin Jesper Wallstedtin selän taakse. Ajassa 56.08 Ruotsi hyödynsi kuitenkin Leijonien jäähyilyn Fabian Zetterlundin ylivoimaosumalla.

”Hyvä peli tänään, olen tyytyväinen ilmeeseen, jolla pelasimme. Olimme niskan päällä, mutta hölmöilimme jäähyillä kolmannessa erässä. Ruotsin tasoinen joukkue kun saa hinkata noin paljon, niin joku paikka aina tulee. Meidän pitää pystyä pelaamaan viisaammin ja puolustamaan järkevämmin omalla alueella, mutta muuten ei ole moittimista joukkueen pelaamisesta”, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi Discoveryn tv-haastattelussa.

Tapparan SM-kultavahti Christian Heljanko pelasi toisen A-maaottelunsa ja poimi 30 torjuntaa.

Jalonen oli koonnut Leijonien ykkösketjuksi niin kutsutun Ufa-koostumuksen Mannisen, Hartikaisen ja Markus Granlundin muodossa. Venäjällä KHL-liigaa yhdessä tahkonnut kolmikko näytti ottelussa, ettei yhteinen kemia ollut kadonnut mihinkään.

Kilpailu MM-joukkueeseen on kovaa, joten Jalosen viimeiset pelaajavalinnat eivät ole helppoja. Kisajoukkueeseen liittyvät Tshekin EHT-turnauksen jälkeen vielä NHL-hyökkääjät Mikko Rantanen ja Kaapo Kakko, mutta Patrik Laineen tilanne on vielä toistaiseksi auki.

”Aina on haastavaa valita kisajoukkue, kun on niin paljon hyviä pelaajia tarjolla. Ei ole kiva ehtoo edessä”, Jalonen viittasi pelaajavalintojen hankaluuteen.

Leijonien NHL-avuista Joel Armia ja Sveitsiä vastaan maalin tehnyt Olli Määttä olivat Ruotsi-pelissä huilivuorossa, samoin kuin maalivahti Emil Larmi. Sivussa olivat myös muun muassa MM-kisakoneeseen vahvasti tyrkyllä olevat hyökkääjät Hannes Björninen ja Harri Pesonen.

Leijonat aloittaa MM-kultansa puolustamisen perjantaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Suomi ja Ruotsi kohtaavat kolmannessa MM-lohkopelissään maanantaina 15. toukokuuta.

Växjön mestarivalmentaja Sam Hallamin valmennukseen siirtynyt Tre Kronor on ollut tällä kaudella Leijonille haastava vastustaja. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana nyt kuudesti, ja Suomi on poistunut kaukalosta voittajana kahteen otteeseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat