Jukka Jalosen valmennusryhmällä on vielä paljon pähkäiltävää kotikisojen pelaajavalinnoissa ja etenkin kokoonpanohahmotelmissa.
Tilanne on epätavallinen, sillä viime vuosina Leijonilla on tässä vaiheessa ollut pääpiirteittäin selvillä hyökkäysketjujen rakenteet tai ainakin parivaljakot, joiden ympärille hyökkäysvitjat muodostuvat.
Tällä kertaa näin ei ole. Leijonien NHL-avut Kaapo Kakko, Mikko Rantanen ja mahdollisesti myös Patrik Laine liittyvät Leijoniin vasta kisaviikolla ja valtaavat paikat kärkiketjuissa ja ylivoimalla. Moni viime vuosina isossa roolissa maajoukkueessa ollut europelaaja joutuu tällä kertaa pettymään.
Leijonilla on kotikisoihin todella kova nippu, nimilistaltaan tällä hetkellä koko heikkotasoiseksi muodostuvassa olevan turnauksen kovin, mutta yksi selvä murheenkryyni löytyy: keskushyökkääjien laatu.
Viime vuosien tähtileijona Sakari Manninen on ilmiselvä valinta kärkiketjujen sentteriksi, mutta hänen takanaan on hiljaisempaa. Antti Suomela pelasi valovoimaisen kauden Ruotsissa ja on periaatteessa ollut näkyvä ja yritteliäs Leijonissakin, mutta häneltä on puuttunut terävyyttä ja rohkeutta.
Hannes Björnisen asema nelosketjun sentterinä lienee sementoitu. Mikael Ruohomaasta tai varsinkaan Juho Lammikosta ei ole tuloksentekijäksi MM-tasolle, joten Leijonilla on pula toisesta kärkisentteristä.
Niinpä Leijonien valmennusjohdon on aiheellista pohtia Mikko Rantasen peluuttamista keskushyökkääjänä. Rantanen on hoitanut sentterin roolia ansiokkaasti NHL:ssä ja pystyisi varmasti tekemään MM-jäällä tulosta myös keskikaistalta.
Tämä ratkaisu helpottaisi myös laitahyökkääjien runsaudenpulaa. Tämän kevään Leijonat on pullollaan kärkiketjuihin profiloituneita laitureita: Rantanen, Teemu Hartikainen, Markus Granlund, Kaapo Kakko, Kasperi Kapanen, ja Patrik Laine tarvitsisivat paikan tulosyksiköistä.
Sakari Manninen on jälleen isossa roolissa MM-jäällä. Mutta kuka on toinen kärkisentteri?
Tässä tuolileikissä Kapaselle, 26, on käymässä kylmät. Hän on saanut harjoitusotteluissa näyttää osaamistaan isossa roolissa ja onkin ajoittain väläytellyt nopeuttaan ja taitojaan, mutta vastapainona hän on näyttänyt turhautuneelta ja flegmaattiselta.
Kapasen pirskahtelu siellä täällä ei riitä. Hänen energiansa on liian usein kohdistunut vääriin asioihin – taklaukseen turhassa paikassa tai tyhjänpäiväiseen nahisteluun.
Lisäksi Kapanen pelaa liian suurilla riskitasoilla. Sunnuntain Ruotsi-ottelussa tästä nähtiin oivaltava esimerkki. Kapanen sai kiekon puolustusalueella laidan lähellä ja yritti jatkaa sen yhdellä kosketuksella keskikaistalle – jossa ei ollutkaan yhtään joukkuekaveria. Ruotsi riisti, käänsi nopeasti ja teki maalin. Kaikki alkoi pienestä Kapasen virheestä, jonka hän olisi voinut välttää pelaamalla huolellisemmin.
Kapanen voi hyvin valahtaa kolmosketjuun, joten edellytyksenä kisapaikalle on, että hän ymmärtää roolinsa ja sitoutuu siihen. Muuten jäällä nähdään tuskaileva ja kiukutteleva hyökkääjä, joka imee energiaa Leijonien harmoniselta yhteishengeltä.
Kapanen on Leijonille iso riski, mutta puutteista huolimatta en usko, että Jalonen jättää hänet rannalle MM-joukkueesta. Pikakiituri on osoittanut tuovansa Leijoniin roppakaupalla vastahyökkäysuhkaa ja nopeutta.
Jalosen kannattaa pelata Kapasen kanssa riskipeliä. Kaikki muistavat, kuinka hän henkilökohtaisesti vaikean turnauksen jälkeen ratkaisi Suomelle nuorten MM-kultaa vuonna 2016.
Kasperi Kapanen on vaikuttanut pettyneeltä Leijonissa. Millainen rooli hänelle löytyy MM-kisoihin?
Intohimoista kiekkokeskustelua on jälleen käyty myös Marko Anttilan kisapaikasta. Leijonien kipparin liigakausi oli vaisu, mutta maajoukkueessa ”Mörkö” on näyttänyt taas omalta itseltään. Kuinka monta virhettä Anttila on tehnyt harjoituspeleissä? Mieleen ei tule äkkiseltään ainoatakaan.
Virheettömän pelaamisen ohella Anttilan ja Björnisen ympärille rakennettu nelosketju on saanut välillä luotua pitkiä hyökkäysmyllyjä ja maalipaikkoja. Pidän Anttilan valintaa kisajoukkueeseen itsestään selvänä asiana vielä tänä keväänä. Anttila ja Björninen edustavat jatkuvuutta, jonka varaan Leijonat on viime vuosina nojannut.
Puolustuksessa Mikko Lehtonen ja Valtteri Kemiläinen nappaavat ylivoimapakkien roolit. NHL-vahvistus Olli Määttä on tietenkin mukana. Näiden kolmen varman nimen takana on valittavana tasainen joukko puolustajia.
Mikael Seppälän ja kenties Niklas Frimaninkin kisapaikat näyttävät todennäköiseltä. Yllätysnimeksi voi nousta Nikolas Matinpalo, joka pelasi hyvän kauden Ässissä ja on esiintynyt maajoukkueessa edukseen. Rightin pakkina hän on vahvoilla valinnoissa, koska Jalonen suosii left-right-pakkipareja.
Leijonien pakisto on tasapaksu ja koostuu Euroopassa pelaavista pelaajista, mutta kirkkaan selkeä pelitapa helpottaa yksilöiden työtä. Syytä huoleen ei siis ole.
Marko Anttila kuuluu Leijoniin vielä tänä keväänä.
Maalivahtitilanne on kinkkinen. SHL:n mestaruuden voittanut Emil Larmi on kuumassa vireessä, kun taas Jussi Olkinuoran kausi oli vaikea ja rikkonainen. Larmi ansaitsisi tämän kauden näyttöjen perusteella lähteä kotisikoihin ykkösvahtina, mutta hän on arvokisatasolla katsomaton kortti toisin kuin Olkinuora.
Lisäksi Larmin heikkoutena on pieni koko (182 cm). Kun MM-kisojen kerrasta poikki -pudotuspeleissä pelataan prosenttikiekkoa, Olkinuora voi peittävämpänä ja kokeneempana maalivahtina olla turvallisempi valinta. Hän pystyy heikompanakin päivänä torjumaan tasaisesti, kun taas Larmin torjuntatyyli on aggressiivisempi ja hyökkäävämpi ja siksi riskialttiimpi.
Maalivahtihierarkia kuitenkin todennäköisesti ratkeaa vasta alkulohkon aikana.
Vaikka Suomen paketti on vielä tällä hetkellä mullin mallin, Leijonat lähtee jo kolmanteen arvoturnaukseen peräkkäin suurena mestarisuosikkina.
Tällä kertaa suosikin asema on jopa suurempi kuin koskaan aiemmin, sillä haastajat ovat lähdössä turnauksiin nimettömillä joukkueilla ilman tähtitason NHL-vahvistuksia. Se tekee hallaa MM-kisojen arvostukselle mutta nostaa todennäköisyyksiä Leijonien menestysputken jatkumiselle.