Yhdysvaltain Miamissa ajettu F1-kisa oli taas yksi osoitus MM-sarjan kärkisijoja pitävien Red Bullin kuljettajien ylivoimasta.
Tällä kertaa hallitseva maailmanmestari Max Verstappen ei kuitenkaan saanut rallatella helppoon voittoon. Sen verran tiukan vastuksen tallitoveri Sergio Perez Miamissa tarjosi.
Alkuasetelma sunnuntain kisaan oli herkullinen. Verstappen epäonnistui lauantain aika-ajon päätösosiossa ja joutui starttaamaan yhdeksännestä ruudusta. Reilusti hänen edellään oli mm. aika-ajon superyllättäjä Kevin Magnussen, joka starttasi Haasillaan nelosruudusta.
Perez puolestaan lähti matkaan paalulta, ja meksikolainen piti paikkansa vakuuttavasti alkukiihdytyksessä. Verstappen puolestaan joutui startissa päästämään ruudusta 10. startanneen Valtteri Bottaksen ohitseen.
Hollantilaisen kiri alkoi pian startin jälkeen. Hän kuittasi suomalaisen edelle toisella kierroksella ja hetkeä myöhemmin Verstappenin esitti huiman tuplaohituksen.
Kun Magnussen lähti suoralla ohittamaan Charles Leclerciä vasemmalta puolelta, niin samalla hetkellä Verstappen syöksyi Ferrari-kuljettajan oikealta puolelta molempien ohi. Suorituksesta tuli väistämättä mieleen Mika Häkkisen vastaava ohitus Michael Schumacherista Belgian F1-kisassa takavuosina.
Verstappen jatkoi ohitusshowtaan. Kierroksella 10 Verstappen oli kisassa jo neljäntenä. Kierroksella 15 hän nousi jo toiseksi, ohitettuaan ensin Ferrarin Carlos Sainzin ja sitten Aston Martinin Fernando Alonson.
Valtteri Bottas ei yltänyt MM-pisteille Miamin kisassa.
Sen jälkeen taisto kisan voitosta oli Red Bullin jäsentenvälinen. Verstappen nousi keulapaikallle, kun hänen tallikaverinsa kaarsi varikkostopille kierroksella 20.
Perezin pysähdyksen jälkeen molemmilla kuljettajilla oli autossaan kovat renkaat alla, ja niillä edettäessä meksikolainen pystyi vastaamaan Verstappenin kierrosaikoihin.
Perez ehti parin sekunnin turvin edelle, kun Verstappen palasi varikkostoppinsa jälkeen radalle kierroksella 45.
Paria kierrosta myöhemmin Verstappen meni vastustamattomasti Perezin ohi tuoreemmilla renkaillaan. Kolmanneksi sijoittunut Alonso jäi voittajasta parinkymmenen sekunnin päähän.
Kaksoisvoitto oli Red Bullille jo tämän kauden neljäs.
Bottaksen Alfa Romeon kisavauhti ei riittänyt lopulta MM-pisteille. Suomalainen ajoi ruutulipulle sijalle 13.
F1-kisa ajettiin Miamissa nyt toista kertaa. Kisapaikalle oli kerääntynyt iso joukko muidenkin elämänalojen maailmantähtiä.
Varikolla nähtiin muiden muassa tennislegenda Roger Federer, kauppajätti Amazonin perustaja Jeff Bezos, Teslan pääomistaja Elon Musk, Hollywood-tähti Vin Diesel sekä nyrkkeilevä sometähti Jake Paul.